tiistai 26. kesäkuuta 2012

Nummirock 2012, osa 2/4

Olin aamuvirkkuna joka päivä viimeistään ysiltä liikenteessä. Oli mukavaa saada rauhassa pestä hampaat, pistää naamaa edes suht koht kondikseen, ihmetellä vaatteita ja niin edelleen. Oon petrannut pakkaamisessa, eikä repussa ollut yhtään turhaa vaatekappaletta, kaikkia tuli käytettyä.

Perjantaina pitkälle iltapäivään oli aikaa hengata leirissä ja nauttia Somersbyistä, kun eka katsottava bändilö aloitti vasta viiden kieppeillä. Aurinkokin helotti koko päivän, ja oikeastaan kaikki päivät, mutta onnistuin polttamaan ainoastaan toisen olkapääni.

Haastattelijatytöt Merja ja Maija. Maija teki opinnäytetyötään Nummen käyttäjäprofiilista. Minut se haastatteli melko nopeasti, kun se tiesi suurimman osan vastauksista ja höpötteli siinä ääneen itsekseen niitä täyttäessä. Mitä nyt pariin kysymykseen piti saada varmistus/vastaus.

Eetu oli luvannut tehdä Santulle Nummessa aamupalan maksaakseen subsämpylävelkansa. Kyllä Santun kelpasi; oli vastapuristettua appelsiinimehua, makkaraa, pekonia ja sämpylää.


Kera Elzyn.


Taikuri Halosen kaljamölkkyturnaus, sääntöjen kertaus.

Brymir

Talviturkki heitetty perinteisesti Nummessa. Karvalakki jäi vielä.




Kati oli janoinen.


Tässä vaiheessa oli jo niin hervotonta, että hyvä, ettei siiderit roiskunut nenukista. Sipisten sisarusten edustusta.

Pari hassua jonottamassa Kätilöitä katsomaan.

Lisää perinteitä. Pakko saada aina näitä auringonlaskukuvia. Tästä tuli aika todella kiva.

Turmion Kätilöt

Annoin Valtterille kondomin, "käytä se viisaasti". Hän päätti suojata tällä Samulin valotikun.

Kolmelta tutimaan ja jo toiseksi yöksi oli resistenssi kasvanut, vain kerran-pari tuli herättyä ulkopuolisiin häiriötekijöihin. Ja jo toisen illan olin osannut juoda kuten pitääkin. Eli pitänyt hommat kasassa, kaikki muistikuvat tallella, mitään tyhmyyksiä tekemättä, eikä missään vaiheessa edes mennyt hiprakasta kännin puolelle. Ei vitsi, alan oppimaan. Olinkin uhitellut jo ennen reissua, etten ota ollenkaan kirkkaita ja pitäydyin neitilitkuissa.

To be continued.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Pidäthän kommentoinnin asiallisena. Kiitos viestistäsi! :)