tiistai 4. joulukuuta 2012

Bitcheeeees

Edelliskerrasta oli kulunut jo tovi aikaa, joten huutelin ämmäporukalleni, että miten olisi pienimuotoinen meeting. Sovimme treffipäiväksi sunnuntain 2.12. Viimeksi olimme nelistään henganneet Marjaanan häissä ja niiden jatkoilla kolme vuotta sitten. Sen jälkeen olen toki kaikkia nähnyt, mutta erikseen.

Minä, Minna, Maria ja Marjaana oltiin oma pieni tiivis porukamme koko yläasteen. Minna oli ollut mun paras kaveri jo 2. luokalta asti ja Maria ja Marjaana olivat keskenään bestiksiä. Lukion ja kauppiksen ensimmäinen vuosi vielä nähtiin usein, mutta niinhän se menee, että siitä sitten kaikki lähtee enempi tai vähempi omille teilleen.

En nyt tässä ala sen suurempaa historian luentoa pitämään, vaan käyn itse asiaan.

Sunnuntaiaamuna ensi töikseni kipittelin Siwaan ostamaan piirakkapohjan ja aloin väsäämään mozzarella-pesto-tomaattipiirakkaa. Ensimmäinen piirakka, jota syötän muillekin kuin omalle taloudelle ja ensimmäinen piirakka, jonka mokaan. Tekele oli aikansa ehtinyt jo olla uunissa, kun luen pohjan kääreestä, että "makeaan leivontaan"... No mut hei, vähän normaalia eksoottisempaa!

Taustalla parit joulukalenterit. Suklaakalentereita ei ikävä kyllä ole, näiden lisäksi löytyy toki vielä Veikkauksen kalenterit.


Kolmelta oli treffit tuossa turvallisen puolen kilometrin päässä Marialla. Näin lähelle toisiamme aikuisiällämme onnistuttiin muuttamaan. Maria ei muistanut, että asuin melkein naapurissa. Minä en tiennyt, että Maria on muuttanut naapuriin. Tämä asia selvisi kuitenkin jo pari vuotta takaperin.

Olin ensimmäinen paikalla. Seriously. Ensimmäinen. Emäntäkin tuli vasta 5min mun jälkeen. Maria alkoi tekemään ruokaa ja minun hommanani oli niin sanotusti set the mood. Laskin sytyttäneeni 35 kynttilää. Paloturvallisuusviikolla. _b Onneksi kaksi meistä oli entisiä vapaapalokuntalaisia.


Minna ja Marjaana tulivat tuntia myöhemmin, mutta saatiin vielä hetki odottaa ruokaa. Työnarkomaanimme Marian yksi toimiala on catering, että tarjoilua kannattikin odottaa.


Olin raahannut pari valokuva-albumia mukaan vuosilta 2000-2003, joita plärättiin ruoan jälkeen jälkkärikohvehteja mussuttaen. Tutustuttiin siis 13-vuotiaina ja ollaan tunnettu toisemme 13 vuotta. Pelkästään ekaan pariin vuoteen riittää monia tyttöjen iltoja, sleepovereita, arskanpalvontapäiviä Myltsillä, perjantaihengausta Abc:llä...

8. luokan kaverikuva, Nummela 2000

Häät, Lohja 2009

Ja viimoisin, Vallikallio 2012

Nää on näitä kavereita, että ei väliä kuinka pitkä aika edellistapaamisesta on, samantien lähtee pölinä käyntiin ja pystyy olemaan ihan kuinka urpo oma itsensä tahansa, eikä kukaan ole moksiskaan. Oli hyvä saada päivitettyä tiedot muiden elämäntilanteista, nyt ei tarvitsekaan taas pariin vuoteen nähdä! ...mut ehkä silti vois.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Pidäthän kommentoinnin asiallisena. Kiitos viestistäsi! :)