maanantai 14. tammikuuta 2013

Vielä yksi toisto part II

Viikonloppuni meni kutakuinkin kotona. Sosiaalisesti merkittävän tapaus oli sunnuntain ruokailut kinkkibuffassa kera Eetun ja Turon. Tämän jälkeen kävin siskon luona katsomassa parit elokuvat, Cabin in the woods (yllättävän hyvä, odotin vain sellaista tavallista, nähtyä, tylsää normijuonta: teinit menee keskelle ei mitään dokaamaan, joku hullu tulee ja tappaa kaikki, loppu) sekä In time.

Sunnuntai on myös mun mittauspäivä. Vyötärön- ja lantionympärykset olivat jälleen hivenen kutistuneet ja suosikkiminihameeni, jonka sopivuutta aika ajoin kokeilen, oli viimein täydellisen kokoinen. Tästä seurasi tiukka päänsisäinen kamppailu: käydäkö puntarilla vaiko ei. Aikani ämpyiltyäni päädyin astumaan (hyvin hermostuneesti) vaa'alle 1,5-2 vuoden painopimennossa elon jälkeen. Mulla on tietty kilomäärä, jota pidän hyvän mielen lukemanani. Se ja siitä alaspäin it's all good. Vaakahan pysähtyi juuri ko. numeroon ja sitten hymyilyttikin koko aamun. Piti tökkiä Eetukin hereille, että arvaa mitä, arvaa mitä.

 5.10. lähtien vyötärö -10 cm, lantio -7 cm.


Repäisen ja pistän kaiken julkiseksi, vaikka tämä ei kyllä alunperin ollut tarkoitus ja tähän mennessä olen korkeintaan poikaystävälle (tai vuonna 2007 eksälle) painostani tarkemmin mutissut ja natissut. Hissuttelua ja hyssyttelyä ja häpeämistä. Ylhäällä Marjut 68 kg, tänään otettuja kuvia. 3 kg vielä haaveilen pudottavani. Pahimmillani painoin 84 kg vuoden 2007 alussa ja pudotin sinä vuonna 18 kg kesään mennessä. 8X kg lukemiin ei paino ole enää sen jälkeen kivunnut, enkä anna kivutakaan. Osviitaksi kuvat 10/2006 Turkin matkalta, sekä kuurin jälkeen 6/2007.

84 kg -> 66 kg

6 kommenttia:

  1. Hienosti oot kyllä onnistunut ^^

    VastaaPoista
  2. Ää hyvä marjut!! Näyttää mielettömän hyvältä! :)

    VastaaPoista
  3. Aika nopeesti sie oot kiinteytynyt lyhyessä ajassa, tekisi mieleni onnitella. :) Hyvännäkönenhän sie nuissa tän hetkisissä kuvissa oot ja hyväntuulinenkin! ^^

    VastaaPoista
  4. Kappas vaan, oikein hyvältä näyttää! Onnittelut :) Onpa kiva nähdä kun itellä on melkein täysin samantyylinen painonpudotus 86kgstä nykyiseen 65kg:hen. Ilmeisesti se kiloklubi toimii! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 07 laihdutus oli Painonvartijoiden ohjeilla, nyt Kiloklubilla kaverin suosituksesta. Kyllä on taas hyvä olla, kun vaatteet menee ylle. :P

      Poista

Pidäthän kommentoinnin asiallisena. Kiitos viestistäsi! :)