maanantai 18. helmikuuta 2013

Merisynttäribaardit

Tämä teksti sisältää uskomattoman kuvaryöpyn. (Massiivinen) postaus nro 200.  Huudelkaa sitten ystävät hyvät, jos jonkun kuvan täältä haluatte minun ottavan pois.

Perjantain olin ottanut töistä vapaaksi, joten sain ihan rauhassa käytyä salilla, pakkailtua, kokeiltua vaatteita, käytyä suihkussa, meikkailtua ja syötyä. Ukkokin oli tehnyt viikolla ekstraa, joten päästiin ennen kolmea hyppämään bussiin. Keskustassa lähdettiin kävelemään etko- ja kokoontumispaikkaa kohti eli Pataässää. Lähdettiin samantien täysin vikasuuntaan kulkemaan. Onneksi Maarit tuli vastaan ja opasti meidät oikeaan paikkaan. Synttärisankari itse tuli juuri taksilla oven eteen muutamien muiden kanssa, pari olikin jo paikalla ja todella moni vielä saapui baariin.

Jos jotain vihaan, niin karaokea. Vajaan vartin kiristelin hampaitani, kun kolme porukkamme poikaa lurauttelivat vuoronperään koskettavat tulkintansa, mutta sitten helpotti. Kiskaisin ensimmäisen siiderin huiviin ja hyvissä ajoin lähdettiin kävellen+sporalla terminaalille, jossa odottivat loput matkatoverit.



Esitin toiveen hytit varanneelle synttärisankarille, että jos vaikka yllä olevat tytöt sais poikaystävän lisäksi samaan hyttiin. Wish granted. Ajattelin, että nää olis ns. pienin paha. Yhteiselo sujui hyvin. Kaikilla oli C-osastolla hytit, eli kaikkein halvimmat. Melko lähellä oltiin kaikki toisiamme. Meitä siis oli n. 30 liikenteessä.


Saatuamme kamat hytteihin kävimme katsomassa buffetin tilanteen, mutta meidän parinkymmenen hengen ruokailemaan tullut porukka mahtui vasta seuraavaan kattaukseen. Pari tuntia siis aikaa. Käytin tämän taxfreessä (suklaata ja siideriä) ja aloittelemalla. Olin ottanut ihan ekaksi juomaksi kotoa mukaan Somersbyn. ^^


Kahdeksalta syömään. Vaikka hyvät mössöt olikin, niin ei sitä 36 euron edestä mennyt alas. Muut voitti rahojaan takas kiskomalla buffettiin kuuluvaa kaljaa ja viiniä, mutta höh, kun ne semmoiset litkut eivät oikein ole sovussa makunystyröideni kanssa.

Seuraavaksi mahan leppuuttelua ja vaatteiden vaihtoa ja sitten loputon määrä hyttibileitä, kunnes vaihdoimme baariin. Muutaman asian mainitakseni; ilmaisia juotavia, uusi ihana brasilialainen kaveri, tanssilattialla selälleen kaatumista, mielensä pahoittanut glamrockpoika, jonka hyttiin en pilkun aikaan lähtenyt, maailman pyörimistä ja aamuyön laattailua.






Hame kyllä on päällä, sattui vain olemaan kovin lyhkänen.

Lauantaiaamuna heräsin omasta sängystä oman Eetun vierestä. Eipä näkynyt hytin muita tyttöjä omissa sängyissään, aijaijai. No okei, olivat nukkumassa baardiporukkamme muissa hyteissä, ei mitään sen kamalampaa.

Osa lähti heti maihinnousun alettua Tukholmaa kiertelemään. Minä en jaksanut. Vietin aikaa laivalle jääneiden kanssa ja juoksin heti ensimmäisen mestan, kahvilan, avauduttua klo 12 vetämässä pelastavaa mozzarellaleipää nassuun. Tämän jälkeen menin hyttiin ottamaan lepiä pariksi tunniksi. En edes saanut nukuttua, kunhan makasin sängyssä. Hentoinen päänsärky oli, muttei onneksi mitään sen pahempaa.

Iltapäivästä suunnitellusti saunaosastolle, joka oli ihan meidän hyttien vieressä. Enhän tosin olisi edes saunaan tai porealtaaseen saanut mennä 11 päivää vanhan tatuointini kanssa, mutta otin riskin. Lilluin aikana poreissa, kävin nopeasti saunassa. Kaikki olojen jämätkin jäi saunaosastolle ja tämän jälkeen neiteillessä olinkin taas elämäni vedossa.

Kävin jälleen taxfreessä. Piti meitä hakemaan tulevalle tädille jotain ostaa. Muuten en itselle oikein mitään löytänyt. Isukillekin vähän karkkia ostin, kun olin sen synttäreille menossa seuraavana päivänä.

Tuli aika ravita kehoa muullakin kuin nesteellä. Buffet sai jäädä, päädyimme 13 hengen kanssa ravintolaan (hienoille) hampurilaisille. Random faktoja syömingeistämme: 1) tarjoilijanamme oli sattumalta poikaystäväni entinen yläastetuttu 2) eräälle kaverille tytöt joutuivat sekä pilkkomaan että syöttämään ruoan, koska hän itse oli liian naamat niin vaativaan suoritukseen 3) sydän jätti lyönnin välistä kun kesken safkauksen viereen tuli hiljaa hiipien jättimäinen Scrat. Siis henkilökuntaan kuuluva Ice agen Scratiksi pukeutunut lapsia viihdyttävä immeinen. Siinä jumankauta seisoi ja tuijotti. Scars for live.



Ruokailun jälkeen palattiin bilehommiin. Join vain toisena päivänä kuten pitikin. Kahden muunkin piti olla selvinpäin lauantaina, mutta osasinkin odottaa, ettei niillä riitä selkäranka sellaiseen. :P Taas hyttibileitä ja baareissa istumista. Osa oli niin väsy eilisestä tai päiväjuomisesta, että menivät aikaisin nukkumaan, mutta toisaalta taas osa kykeni olemaan ihan uskomattomassa kuosissa iltapäivästä myöhään yöhön ilman minkään sortin välikuolemia, sammumisia tai baarista ulosheittoja. Minä valvoin jopa reiluun kahteen asti ja dokumentoin muiden touhuja, muun muassa kädenvääntöä ja tikaslimboa.







Tää oli ehkä mun suosikkihetki. H löysi keskeltä käytävää pienen kaapin, jonne S hänet ystävällisesti auttoi. Ovi meni lukkoon ja hetken oli kuumottavat paikat, kun sitä ei millään meinattu saada auki. Siinä olisikin ollut selittelemistä henkilökunnalle.



Lähtöaamu. Taas jäi aamupala väliin. Ei vaan jaksanut. Joskus siinä puoli ysin jälkeen nousin ja rauhassa pakkailin ja pistin itseäni ihmismäisemmän näköiseksi. Kauheat silmäpussit valvomisesta. Kävin muita hyttiporukoita aikani kuluksi ihmettelemässä ja palasin omaani hetkeä ennen maihinnousua. Me syöksyttiin ukon kanssa heti  ulos muita odottamatta, koska ei haluttu pitää kummitätiä odottelemassa. Se heitti meidät kotiin ja heitti vielä meille ruokaakin, koska arveli, ettei meillä olis kuitenkaan himassa mitään, eikä jaksettaisi kokata. Oikein. Onneksi meilläkin oli sille antaa jotain, oltiin ostettu taxfreestä punaviiniä lahjomistarkoitukseen.




Ai että oli hyvä idea juoda vain toisena päivänä. Jaksoin käydä iskän synttäreilläkin vielä sukuloimassa, eikä koko sunnuntai mennyt nukkuessa ja parannellessa oloa. Eeeexcellent reissu kyllä. Ei sitä turhan usein risteilyjä jaksa, mutta mikäs siellä oli ollessa äärimmäisen hauskojen, mukavien ja viihdyttävien kavereiden seurassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Pidäthän kommentoinnin asiallisena. Kiitos viestistäsi! :)