tiistai 18. kesäkuuta 2013

Firman virkistyspäivä Uunisaaressa

Loma alkoi perjantaina klo 12.30, mutta välttääkseni voimakkaat ikävän tunteet työelämään, oli ohjelmassa lauantaina työpaikan virkistyspäivä. Otin Eetun aveciksi. Jotta tuleva ilmaisen ruoan rohmuaminen ei menisi suoraan takamukseen, löntysteltiin rauhassa Elieliltä Kaivopuistoon. Olo oli kuin turistilla, kun olin vain kerran aiemmin käynyt Kaivopuistossa, enkä sen kerran lisäksi muutenkaan ollut ollut sillä puolella Helsinkiä. Jännää! Oltiin kolme varttia etuajassa, joten hetki käveltiin puistossa ja otettiin kuvia.


Treffit muiden kanssa oli Kompassitorilla, josta lähdettiin klo 15.45 lautalla Uunisaareen. Sitä ennen nähtiin, kun joku mies sytytettiin tuleen. Siinä se minuutin roihusi ja lopulta hyppäsi mereen. Ajateltiin sen olevan polttarijuttuja, mutta myöhemmin vielä saareltakin nähtiin pari samanlaista esitystä.



15.45 siis lautalla Uunisaareen. Siellä sitten syötiin ja juotiin. Niin hyvää suklaakakkua! Yksi esimies tuli meille nuoremmille sanomaan, että "Hei, keittoa! Ottakaa tuolta mitä haluutte! It's on me!" Tästä "meidän" viiden hengen porukastamme tosin joi vain 1/5. Kyllä siellä kuitenkin suurin osa joi meidänkin edestä. Volyymi nousi koko ajan. Nämä oli mun elämäni ensimmäiset firman juhlat ja kyllä se näköjään on totta, miten niiden yleisesti ajatellaan menevän. Ei sillä, suurin osa siellä toki osasi ottaa kohtuudella ja käyttäytyä hyvin.

Syötyämme kiersimme pienen Uunisaaren ja Marian avec otti meistä bloggaajista kuvia. Pari herrasmiesspugea notskipaikan äärellä huuteli meitä seuraansa, heillä oli tarjota makkaraa ja viinaa. Ai että kuulkaa... : D Marian blogi löytyy TÄÄLTÄ. Tän tytön kanssa tavattiin ensimmäistä kertaa yhteisten kaverien kautta jo vuonna 2008 ja viime joulukuussa meistä tuli työkavereita.




Jätettiin muut juhlimaan ja lähdettiin ennen kahdeksaa pois. Eetun kanssa jatkettiin iltaa Kumpulaan kaverin synttäreille. Eipä siellä kauaa ehditty olla, kun kymmeneltä tuli hiljaisuus ja siirryttiin holleilla olevaan puistoon. Joka paikassa oli muuten kakkutarjoilu. Uunisaaressa, synttäreillä ja vielä puistossakin viereisesta seurueesta nainen tuli iskemään kakun meille, että ovat juhlimassa hänen miehensä valmistujaisia, mutta eivät jaksa syödä tätä kokonaan. Tunnin hytistyäni puistossa lähdettiin keskustaan. Muut läksivät kohti erinäisiä baareja, minä sen sijaan jo uupuneena siirryin bussista toiseen ja otin suunnaksi kodin lämmön.


Nyt olen siis kuusi viikkoa lomilla ja palaan töihin vasta heinäkuun lopulla. Ajankohtaisimpana asiana tässä on kauan (vuoden...) odotettu Nummirock. Tänään pakkailua ja ostoksia, huomenna kyytiläiset tulevat tänne yöksi ja torstaina puolilta päivin lähtö Kauhajoelle. Fb-event näyttää, että "xxx ja 75 muuta kaveria aikovat osallistua". I am ok with this. ^^

2 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Voidaan huomenna tarkemmin tutkailla toistemme pienentymistä. :)

      Poista

Pidäthän kommentoinnin asiallisena. Kiitos viestistäsi! :)