keskiviikko 26. kesäkuuta 2013

Nummirock 2013, osa 2/4

Päivä 2, perjantai. Jo kymmeneltä istuin notskipaikalla ihmistäytyneenä, sämpylä massussa ja meikit naamassa (ja siideri kädessä). Jumpsuit-pukuinen hevonen soitteli aamunavauksena Tallulahia ja päivä lähti käyntiin.


Eetuni aamiaiset level uppaa joka vuosi. Tällä kertaa hän paranteli normisettiään (pekonia, sämpylöitä, makkaraa, jogurttijuomaa..) letuilla. Oli nannaa. Edellispäivän tihkutus sai väistyä kun trangian ja kertakäyttögrillin ohella myös aurinko kuumotteli.


Seurasin taikuri Halosen perinteisesti järjestämää kaljamölkkyturnausta vain fanityttönä uskaltamatta osallistua mukaan. Oon huono häviäjä, mutta sen lisäksi en uskaltanut niin aikaisessa vaiheessa yrittää vetäistä ykkösellä mitään alas. Kannustamani kavereiden täyteinen joukkue voitti. \o/ Sitä kannustushuutojen määrää!



Muutaman kaverin missiona oli löytää festareille mukaan mahdollisimman urpot lasit. Niin moni asia, kuten leirissä soitetut ja tanssitut YMCA:t sun muut, mutta myös nämä kaksi alla olevaa kuvaa, tuovat erinomaisesti esille Nummen heavy metal-puolen.



Välillä meni alas viinaa Fairy-pönikästä, välillä sain "teen sulle drinkin"-yllätysviinaa, välillä hörpin alueelle salakuljetettua Jekkua. Kiittelin itseäni, että olin tajunnut jättää litrasen tequilani kotiin. En kiitellyt seuraavana päivänä itseäni pohjattomasta janostani.



Tämän päivän ainoa katsottava bändi oli Amon Amarth. Sitä katsoin pari hetkeä, kunnes parkkeerasimme pehvamme muun muassa Maijan kanssa anniskelualueelle, jossa odottelimme sitä juuri oikeaa hetkeä ottaa auringonlaskukuvia. Yleensähän on tullut yhtenä iltana otettua romanttisia pariskuntakuvia poikaystävän kanssa, mutta ne vaihtui romanttisiin tissikuviin Maijan kanssa. Pitihän sekin vakiintunut Nummikäytäntö saada hoidettua pois alta. "Teiltä varmaan taas tulee niitä pehmopornokuvia facebookiin juhannuksen jälkeen", kuten eräs ystäväni asian ilmaisi.





Seuraavia kuvia en osaa laittaa aikajärjestykseen noiden edellisten kuvien sekaan. Kuitenkin. Ensimmäisestä huokuu minun ja Jaakon suhde, toisessa keikistelemme Hennin kanssa ja kolmannessa... No, se oli pakko laittaa, kun poikia ns. kinosti.




Ainoa festareilla hävittämäni asia oli pari tuntia pe-la yöstä. En kaipaa muistiini täydennyksiä peläten möhlimisiä ja sitä seuraavaa morkkista ja sitten ne loman siiderien hörppimiset olisivatkin siinä. Viimeinen muistikuva on teltasta keskellä yötä, kun koitan pistää Eetulle jotain viestiä, että olen ihan väärinpäin.

Ja mitä sitten tapahtuikaan, katso seuraava jakso!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Pidäthän kommentoinnin asiallisena. Kiitos viestistäsi! :)