sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Kontulapocalypse Now!

Oli jälleen tullut aika legendaaristen Kontulabileiden. Mahdollisesti viimeiset Keinulaudantiejuhlat, traagista. Tapahtuman alkamisaikataulu oli aikainen klo 13, mutta oli siellä lämmitelty kämppää jo edellisiltanakin.

Edellispäivän Nosturivaatetus toimi hyvin, joten verhouduin uudestaan samaan asukokonaisuuteen. Mitä sitä vaihtamaan hyväksi havaittua kaavaa. Koko illan jouduin nykimään mekkoa alaspäin, Lipparin hameilla kun ei yleensä ole kauhiasti mittaa, mutta mitäpä tuosta.



En usko isännän vaatekaapista löytyvän mitään normaaliksi luettavia vaatteita. Vanhojen tuttujen possupuvun ja sutenöörikarvatakin lisäksi saatiin tällä kertaa nauttia vihreästä miehestä, ja jokakertaisessa vaatteidenrepimistempauksessa isännän päältä tuhottiin sukat ja _sukkahousut_.

Ilta meni nopeaan, mutta kotiin tietysti kömmin nukkumaan. Väitän, että ainakin 95 % kotibileistä näyttää kaikkiin käymiini Kontulajuhliin verrattuna pliisuilta ja värittömiltä, hillityiltä ja pitkästyttäviltä.



Saturday was a party night at Kontula. These particular parties always seems to be more fun, crazy and colourful than almost all others. I'm strongly leaning to the conclusion that our honourable host do not have any normal clothes in his closet.

This lazy Sunday I've spent at home reading, watching old Turtles-movies and making lasagne. Can't complain.

2 kommenttia:

Pidäthän kommentoinnin asiallisena. Kiitos viestistäsi! :)