keskiviikko 12. helmikuuta 2014

Shade Empire + Wolfheart

Tuossa oltiin jo aiemmin tuumittu Maijan kanssa menevämme On the Rocksiin katsomaan Shade Empireä. Kun Hanna sitten minulta kyseli lähdettäisiinkö joku kerta kokeilemaan Haraldin ruokia, niin minä ehdotin, että yhdistetäänkö ruokailu ja keikkailu.

Meillä oli siis perjantaina tyttöjen kanssa treffit viikinkiravintola Haraldissa, pöytävaraus oli klo 21. En tiennytkään, että vielä siihen aikaan porukkaa on ihan älytön määrä ravintoloissa syömässä... Kaikkea sitä! Hanna oli meistä ainoa ensikertalainen, minä jo tiesin saavani eteeni naurettavan hyvää ruokaa. Heitin nassuuni härkäpannun ja suklaakakun.


Valomerkkikin ehti tulla ennen kuin saatiin kimpsut ja kampsut kerättyä ja jatkettua matkaa. Ennen yhtätoista saavuimme On the rocksiin. Vaikkei oltu sovittu ketään siellä tapaavamme, tuttuja tuli ovista ja ikkunoista.

Minä pässi olin vasta iltapäivällä tajunnut, että ennen Shade Empireä esiintyvä Wolfheart on Tuomas Saukkosen bändi! -___-' Levyn kyllä ehdin kertaalleen kuuntelemaan youtuben kautta. Ihan saman kuuloista kuin aiemmatkin bändiviritykset. As in hyvää mössöä.


Shade Empiren keikkojen kanssa aina tapahtuu jotain, yllänsä on kirous! Milloin oon ollut liian killissä muistaakseni paljoakaan, tai oon keskittynyt muihin asioihin, tai kuten viimeksi eli viime vuoden Tuskan jatkoklubilla kun ei ehditty näkemään minuuttia enempää koko bändiä kaiken maailman säätöjen, tapaamisvaikeuksien, oikeiden mestojen löytämisen ja aikataulullisten ongelmien takia. Nyt on kirous rikottu! Nähty alusta loppuun ja hyvä oli! ^^

Ja ekaa kertaa olin baarissa sitten syksyn, ohhoh. Maija oikeen erikseen sanoi, että "jaksoit hyvin, oon ylpee susta", mikä kuulosti ihan siltä, että oon hieman vajaa ja tää oli mun kaltaisella special caselle hyvä suoritus :'D

Seuraava must attend-keikka: Korpiklaani+Tuoni Virgin Oilissa 21.2.!


Lauantaista asiaan liittymättömästi sen verran, että kipaisin kaverin tupareilla Vantaalla. Asuntokateus... Vantaa tai kerrostalot ei mua miellytä, mutta jestas oli hieno kämppä! Siisti ja tilava ja sisustettukin hienosti! Ei uskois yhden pienen pojan saavan niin hyvää jälkeä aikaan, mutta niin se vaan oli saanut. :)


Friday: Going out with two of my friends. Eating at viking restaurant Harald and watching Shade Empire and Wolfheart playing at On the Rocks. So nice. ^^ Next must attend-gig: Korpiklaani and Tuoni at Virgin Oil 21.2. The last picture is taken on Saturday, just before leaving to a friend's housewarming party.

4 kommenttia:

  1. Shade Empiren kirous rauennut - I can't believe it!

    VastaaPoista
  2. Ihanan pieni maailma, kun säkin tunnet Hannan. :D Nimimerkillä molemmat ollaan kotoisin Nummelasta ja alettiin kaveeraamaan vasta amiksessa. Hassua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tapasin Hannan ekaa kertaa vasta viime vuoden Nummirockissa. Oli sinne tullut helsinkiläisen yhteisen tuttumme järjestämällä kyydillä, kuskina oli yksi mun pitkäaikaisimmista kavereista, hänkin Nummelasta kotoisin. Ja minä olen alunperin Huhmarista. Pieni piiri pyörii. :D Hanna on nykyään yks mun lemppari-ihmisiä, tuitui. ^^

      Poista

Pidäthän kommentoinnin asiallisena. Kiitos viestistäsi! :)