maanantai 28. huhtikuuta 2014

Brace yourself, summer is coming

Aikeena oli lähteä lauantaiaamusta ajelemaan Tampereelle blogimiittiin, mutta parin muuttujan ilmaannuttuani jätinkin sen harmitellen välistä. Kotiin en tahtonut jäädä homehtumaan, olinhan jo pistänyt hiukset kuosiin ja meikit naamalle, sääkin oli kovin keväinen! Pienen sananvaihdon jälkeen parin kaverin kanssa oli jo päivän suunnitelmat pistetty uusiksi.

Läksin ajelemaan Kallioon, jätin sinne auton ja näin Eetun, jonka kanssa lähdettiin suuntaamaan keskustaan. Luppoaikaa oli melkoisesti, joten syötiin Narinkkatorilla jätskit (siellä ilmaisia jaeltiin Pingviini-tuutteja), käytiin moikkaamassa Kampin K-kaupassa töissä olevaa kaveria, lunastettiin leffaliput ja istuttiin päivää ulkosalla.



Myöhäinen Hanna kun vielä siihen saatiin niin päästiin leffailemaan. Oltiin jo aikaisemmin Hannan kanssa mietitty menevämme katsomaan Johnny Deppiä eli Transcendence ja sovittu elokuvatreffit sunnuntaille, mutta näinhän tää kävi hyvin. Taisin arvostaa leffaa vähemmän kuin seuralaiseni, mutta kyllähän tuon katsoi.

Tästä siirryttiin Virgin oiliin syömään. Seuraamme joini ukkelini. Oon saanut ristiriitaista kritiikkiä tästä ravintolasta, mutta me kaikki ainakin oltiin tyytyväisiä ja ymmyrkäisiä.




Eikä siinä vielä kaikki! Takaisin Kallioon. Ihan tietoisesti olin jättänyt auton Helsing barin eteen. Toinen Eetu putosi matkasta, kun mentiin kuppilaan näkemään Hannan kaveria. Hetki istuttiin, nuo otti yhdet. Tän Hannan kaverin tuttavapariskunta piipahti paikalla myös, toinen oli Geri ja toinen Ali G, näytti siis _ihan_ Ali G:ltä. En voinut lakata tuijottamasta. :')

Keksittiin vielä lisää toimintaa illaksi. Kidnapattiin Hanna ja tultiin meitin tykö. Pistettiin lötköhousut jalkaan ja Frozen pyörimään. "Aaaa mul on niin spuge olo! Mä tykkään siitä!" sanoi Hanna lainatuissa Suomi-T-paidassa ja raitaverkkareissa. Pistettiin sille vielä tupakki suupieleen, Crocsit jalkaan ja Kari Tapion Olen suomalainen pyörimään taustalle.


Dagen efter kerkesin pyöräyttämään banaanileivän ja siivoamaan partsia (menin sinne lukemaan, mutta päädyinkin siivoamaan, kun alkoi siitepölykerrokset sun muut häiritsemään) ennen kuin ukkeli ja vieras heräsivät. Aiemmin mainittu oli jo viikolla kerennyt pari kertaa ehdottamaan päivän paistattelua läheisillä kallioille, mutta nyt oli vasta mullekin hyvä hetki ja tarpeeksi lämmintä. Ihailtiin maisemia ja otettiin kuvia.



Ja sitten ajelulle. Käytiin Mäkissä (mulla vasta toinen kerta 1,5 vuoden sisään, koitan päästä eroon) ja jätettiin Hanna Tikkurilaan odottelemaan bänditreeniensä alkua. Me ukkelin kanssa tultiin kotiin katsomaan pari päivää aiemmin aloittamamme Wolf of Wall street loppuun ja sen jälkeen alkoikin päivä olla pulkassa.

Ihanat pari päivää. Lauantai ja sunnuntai onnistuivat oikein mainiosti improvisoidusti, vaikka yleensä olenkin suunnitelmatyttö, extemporejutut ei saa mua useimmiten mukaansa.



Saturday: My previous plans didn't eventually work out, but I didn't just want to spent my weekend at home, so I spoke to a few friends and a couple of hours later I found myself in Helsinki watching Transcendence with Eetu and Hanna. After that another Eetu joined us and we went to eat to Virgin Oil restaurant. After that to Kallio to meet Hanna's friend. We sat on a bar about an hour. Then deciced not to spent time on a bar anymore so we went to our place and took Hanna with us. We watched Frozen, listened to music and watched music videos.

Sunday: I had time to clean the balcony and bake a banana bread before my boyfriend and our guest woke up. It was a warm sunny day so we deciced to go to cliffs nearby to watch the view and take pictures. After that we went to eat and drove Hanna to her band rehearsal. I used my evening watching Wolf of wall street and that's about it. Didn't really wanted to go to bed, but I needed my beauty sleep. 8h minimun. This week's another easy one, third week on a row to have only four days to work.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Pidäthän kommentoinnin asiallisena. Kiitos viestistäsi! :)