maanantai 4. elokuuta 2014

Tyrävyö @ On the rocks

Oon tänä vuonna ollut tosi laiska värjäämään hiuksiani. Lauantaina kuitenkin värjäsin tulevan keikan kunniaksi. Edelliskerrasta oli tavanomaisen 3-4 viikon sijaan lähemmäs seitsemän viikkoa. Alla oleva kuva on tosin edellispäivältä, jolloin hetken istuin puistossa ennen siirtymistä leffaan. Käytiin kaveriporukalla katsomassa Guardians of the galaxy. Trailerin perusteella tuomitsin huonoksi, joten olin iloisesti yllättynyt. Hyvin viihdyttävä pätkä! Tuo kolttukin on uusi, Seppälän alesta löysin. Samalla etsin myös uusia ballerinoja ja tennareita edellisistä kun molemmista oli pohjat mäsänä. Löysin lähes identtiset parit molempia korvaamaan.


No niin. Takaisin lauantaihin. Neljältä oltiin jo Eetun kanssa Kaisiksessa. Myöhemmin seuraksi saapui kavereita, yllätysvieraita ja työkavereihinkin sattumalta törmäsin.

Alkuperäisenä suunnitelma oli lähteä yksin On the rocksiin Tyrävyön keikalle verestämään muistoja, vaikka olisihan siellä parit tutut olleet, mutta Jassu innostui ideasta ja lähti mukaan. Lähdettiin yhdeksältä siirtymään kohti On the rocksia. Mulla oli lippu, Jassulla ei, mutta onneksi ovelta vielä lippuja irtosi.

21.00 Klubi aukeaa
21.30 Vesa Salmi
22.00 Tyrävyö
22.45 Tiisu
23.15 Arto Muna ja Millennium
00.15 Super Saturday dj Nestori


Tyrävyö soitti tunnin. Ihan ku olisin taas 13 ollut! Ja hyvä keikkahan se oli. Olin koittanut levyjä kuunnella viikon verran ennen keikkaa, lyriikat oli epäilyttävän hyvin vielä muistissa teinivuosilta... Fanityttöilin tätä vuosina 1999-2002. Vaikka noista kolmesta omistamastani levystä se eka on ainoa hyvä. Kakkoslevyä sain hampaat irvessä kuunnella, oli meinaan niin moskaa. En muista käyneeni pikkuisena kuin kahdella heidän keikallaan, mutta kai niitä nyt enempi täytyy olla!

Aikataulut oli ihan pyllyllään. Tyrävyö lopetti yhdeltätoista, jonka jälkeen soitti joku hippi kitaransa kanssa (kuulosti ihan hirveeltä) ja lopulta en jaksanut enää venata Arto Munaa, vaikka sitäkin olisi ollut kiva pari biisiä yytsiä. vaan lähdin takas Kaisikseen siinä 23.40 aikaan. Puistossa olivat vielä sinne jättämäni kaverit. Ihan vain hetken istuin ja lähdettiin ukkelin kanssa kotiin. Auto oltiin saatu kivasti jätettyä ihan puiston viereen, joten nämä siirtymävaiheet eivät olleet vaivalloisia.


From 1999 to 2002 when I was 13-16 years old I listened to Tyrävyö. They split up at 2006 and last Saturday they made a comeback gig at a bar called On the rocks. Of course I needed to see them after 12 years. Felt like a little teenage Marjut again. Not something I would seriously listen to nowadays, but it was a nice nostalgy trip.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Pidäthän kommentoinnin asiallisena. Kiitos viestistäsi! :)