sunnuntai 16. elokuuta 2015

Häät @ purjealus Kathrina

Aina välillä toivon, että oispa hääjuhlia, jotta voisi pynttäytyä. Aiemmin kesällä kolahti hääkutsu luukkuun, jei, vaikka sillä tavalla olikin vähän huono ajankohta, että mun vanhat juhlamekot ei enää mahdu mulle. Kävin kyllä etsimässä uutta mekkoa mitään kuitenkaan löytämättä ja päädyin sellaiseen ratkaisuun, että parempi vaan lainata siskolta mekkoa ja käyttää sekin raha häälahjaan. Lainaamani vaalea kukallinen mekko tietysti oli hieman kyseenalainen eikä vähääkään tyyliäni, mutta sillä mentiin. Ei se kuitenkaan onneksi ihan niin paha ollut kuin pelkäsin. Mustat korkkarit ja musta bolero auttoi oloani kotoisemmaksi. Korkkarit tosin vaihtuivat ensimmäisen tunnin jälkeen varakenkiin eli tennareihin... Oli muuten varmaan eka kerta, kun oikein laittaudun sitten VarjoTuskan. Teki ihan hyvää olla muutakin kuin au naturel metsässä mönkimässä. :P


Väli-informaationa, että tällä viikolla saatiin toinen hääkutsu, mutta nämä häät olivatkin jo tiedossa. Alkuvuodesta, kun tein statuspäivituksen lokakuulle varatulle Amerikan matkata, sai Eetu puhelun kaveriltaan. Oli halunnut kysyä Eetua bestmaniksi, ja saikin hänet siihen hommaan. Oli vain luullut, että Eetu lähtee mukaan 'Muricaan, vaikka oon siskon kanssa menossa. Eli niihin pippaloihin minä en pääse.

Sanoiko joku kakkua?! :o

Lauantaina kävin neljän jälkeen hakemassa Eetun risteilyltä, jossa hän oli ollut työporukalla ja samantien ajettiin toiselle puolelle Helsinkiä toiseen satamaan Eetun vaihtaessa lennosta juhlavaatteet niskaan. Siinä vaiheessa, kun oltiin edetty vasta toista sataa metriä Etelä-Esplanadilla 20 minuutissa, alkoi kuumottaa. Helsinki city run ruuhkautti teitä ja sulki katuja. Nähtiin vapaa parkkis, jätettiin auto siihen ja käveltiin se reilu kilometri juhlapaikalla siinä vaiheessa, kun "kävellen olisit jo perillä". Tästä syystä myös sulhanen saapui viime tingassa ja booliainekset olivat myöhässä.


Kian ja Henkan häitä vietettiin purjealus Kathrinalla. Sekä vihkinen että juhla tapahtui aluksella. Bestest, koska ihan mälsää vaihdella välissä paikkaa. Kyseessä oli kaverihäät, sukulaisia ei tietääkseni ollut ollenkaan paikalla. Ja mikä parasta, aikuisten juhlat. Ei lapsia! \o/


Ilta alkoi vihkimisellä, oli kovin perinteistä, pappi ja kaikki. Tämän jälkeen onniteltiin paria ja skoolattiin alkumaljojen kanssa. Hetken löpistiin vieraiden kanssa tässä välissä, kun tuore aviopari otatti hääkuvat laivalla. Sitten siirryttiin kannen alle syömään. Oli ihan naurettavan hyvä buffet, huuuh. Hetki otettiin ruokalepiä ulkoilmassa, tällöin suoritettiin myös kimpun sekä sukkanauhan heitot. Meitä ei onnistanut kummassakaan leikissä. Seurasi kakkukahveet, koin syvän lämpimiä tunteita mustikkakakkua kohtaan. Nomnom. Takaisin yläkannelle, jossa seurasi häävalssi. "Kian valssi" oli heille ihan varta vasten tehty. Pari biisiä siinä vielä ehti tulla, kohta olisi ollut jo jatkopaikkaan siirtyminen tiedossa (Club Capital), mutta kymmenen aikaan me lähdettiin kotia kohti. Kauhean nopeasti meni viisi tuntia, eikä ollut mitään turhia peukaloidenpyöritystaukoja, mutta ei silti tuntunut kireältä tai aikataulutetulta. 5/5.


Kävellessämme autolle logattiin matkan varrelta kaksi kätköä. International geocaching day! Kauheen kauaa ei edes oltaisi voitu olla, koska aikataulu: Eetu otti vain pari tuntia unta nassuun ja lähti aamulla puoli viideltä ajelemaan kohti Turkua, josta meni lautalla Ruotsiin ja siitä hän lähtee Norjan korkeinta vuorta huiputtamaan. Toisin sanoen sillä on taas se vuosittainen vaellusreissu edessä, viikon päästä tulee kotiin.

Viihdytin itseäni odottaessani Eetua laivalta.

This Saturday we celebrated Kia and Henkka who got married on a sailing ship Kathrina. The wedding was for friends only, I don't think there were any relatives present. It was also an adults party so no kids, wohoo! Otherwise it was a pretty traditional wedding: a priest, a wedding waltz, the throwing of the bouquet and the garter. The food was delicious, there were a buffet and of course a cake. There 5h I spent there was over quickly since I had fun and there was at all times something happening so there were no breaks waiting something to happen, but still it didn't feel tense or too scheduled. There would of been an after party on a club, but we left at 10 pm. Eetu left 4am to his annual hiking trip (this year to Norway) and he had to have even a couple of hours sleep.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Pidäthän kommentoinnin asiallisena. Kiitos viestistäsi! :)