keskiviikko 19. elokuuta 2015

Kätköilyä Nuuksiossa ja Suomenlinnassa

Vain vähän harhaanjohtava otsikko, tässä ihan laajempaa kätköilypäiväkirjaa viimeiseltä reilulta viikolta.

MA: Päivän kätköilyreitti meni Tammipään ja Jupperin kautta Viherlaaksoon. Onnistuin hyvin eksymään metsään. Mulla on näitä ollut pari, että en halua palata samaa reittiä takaisin, joten keksin uuden ja paremman. Ja sit mennäänkin jotain ryteikköä pitkin kaksi kertaa pidempi matka... Viherlaaksosta kävin loggaamassa yhden, jota en edelliskerralla löytänyt.

TI: Mulla oli treffit neljältä Hannan kanssa Sellossa, mutta sitä ennen kävin yrittämässä paria kätköä uudestaan. Ensimmäinen ei onnistunut, puihin kiipeily ei multa oikein luonnistu. Toinen onnistui nyt kun oli päivänvalo apuna, löytyi heti. Tosin onnistuin kompuroimaan juureen, otin kädellä tukea kivestä, kädessä oli GPS, ja nyt siinä on näytössä naarmu. Hyvin meni. Seuraavaksi kuulen siitä pienestä metiköstä miehen äänen, että "et ole täällä yksin". Apuavoihyväluoja. Joku vajaa nelikymppinen mies istuksi siellä, että "halusin vain rauhallisen paikan juoda tämän kaljan." Joo, ok.

Päästiin liikkeelle  Hannan kanssa, fillaroitiin hänen kämppää kohti eli Pitäjänmäkeen ja etsittiin kolme kätköä matkalta. Eetu soitteli, että menevät kaverin kanssa Jupperin rannalle. Minä jatkoin Pitäjänmäestä matkaani ja tsygäilin myös sinne rannalle. Siellä nuo heitteli frisbeetä vedessä. Juttelin siinä hetken ja lähdin vielä yhtä kätköä etsimään siitä kilometrin päästä Vantaan puolelta. Ei löytynyt. Ja taas tein sen, että menen toista kautta takaisin. Kohta löysin itseni Pähkinärinteestä. Suunnistaminen on taitolaji. Vasta kasilta olin kotona. 30 km tuli yhteensä poljettua.


KE: Kävin etsimässä neljä kätköä autolla. Nyt en ollut pyörällä liikenteessä, koska treffattiin jälkeenpäin Eetun kanssa kaupassa ja oli hirveesti kaikkea ostettavaa ja autolla roudattavaa kuten noita Eetun vaellusjuttuja.

TO: Heitettyäni Eetun paikkaan X koitin kotimatkalla etsiä kahta kätköä. En löytänyt. Möh.

PE: Olin katsonut, että Nuuksion Klassarinkierroksella, eli se reitti, joka lähtee Veikkolan takaa, olisi kivasti kätköjä. Siskokin oli pyytänyt, että katselisin Vili dogea pari tuntia, kun sisko itse oli menossa töiden jälkeen viettämään työkaverin läksiäisiä tai jotain. Eli otin Vilin mukaan ja lähdin Veikkolaan, jossa nähtiin äidin kanssa, ja siitä yhdessä Nuuksioon. Nuuksiossa havaitsin, että GPS ei ollut tallentanutkaan kätköjen koordinaatteja. Voi hyvä ihme. Ärsytti ihan älyttömästi. Ajoin takaisin kotiin, tallensin uudestaan, ajoin jälleen Nuuksioon. Äiti oli välissä käynyt myös kotona. Uusi yritys. Nyt huomasin, että eihän ne kätköt edes ole Klassarinkierroksella vaan tiellä siinä vieressä. Tai ei siis tiellä tietenkään, mutta ihan muutamien askelien päässä tiestä. No, ei se mitään, helpompi kävellä. Etsittiin vissiin kuusi kätköä ja palattiin takas autoille.


LA: Heräsin seiskalta, puoli kasilta olin tunkenut aamupalan naamaan ja fillarin autoon, kasilta olin takas Nuuksiossa. Se tie, jolla oltiin edellispäivänä käyty kätköilemässä, jatkui vielä useamman kilometrin ja sillä oli "power trail", eli 150-200 metrin välein kätköjä. Halusin ne! Tiehän se oli, vaikkakaan ei päällystetty ja kielletty moottoriajoneuvoilta. Jalan liikkuen olisi ollut liian hidasta, joten pyörä bestest. Reilua kahta tuntia ja 22 kätköä myöhemmin olin takas autolla. Olin nähnyt tänä aikana vain kaksi naista marjastamassa ja olen ehkä kyllä hieman nössö, mutta pelotti vähäsen se fakta, että olin ihan yksin keskellä ei mitään. Akakabuto-traumat nousi pintaan. Sotkin ihan hirmuisen lujaa takas sen matkan. :D Tie oli about 5km suuntaansa.

Illalla oli ne edellispostauksen häät, joiden jälkeen kävellessämme autolle logattiin kaksi kätköä, toinen Halkolaiturilta, toinen matkan varrelta. Oli muuten international geocaching day!

SU: Puolen päivän aikaan lähdin ajamaan keskustaan. Kauheasti pyörin etsien parkkista, mutta lopulta sainkin sen kätevästi sieltä missä meillä olikin klo 13 Sadun kanssa treffit: kauppatorilla. Parasta tässä blogimaailmassa onkin ollut sen kautta saadut uudet kaverit, Satu on yksi heistä. ^^ Otettiin lautta Suomenlinnaan, en ollutkaan ollut siellä vissiin kolmeen vuoteen, ja vietettiin siellä nelisen tuntia kätköillen. Päivän saldo 9/12, ja mun omassa kätkölaskurissani meni satanen rikki. Oli tosi lämmin päivä ja ihan kuuma tuli siinä kävellessä, ryömiessä, kiipeillessä. Välillä pysähdyttiin pitämään kirkon viereisessä puistossa ruokatauko. Ne pari kertaa mitä oon Suomenlinnassa ollut, on aina ollut pikniköintiä porukalla, aina samassa paikassa. Nyt kierrettiin valehtematta reunoja myöten kaikki lävitse, tuli nähtyä kaikkea uutta jännittävää! On se nätti paikka. Viideltä otettiin lautta takaisin Kauppatorille, etsittiin siitä vielä  yksi kätkö. Jästivaara oli suuri!

KE: Olikohan syynä tuo sadan loggauksen rajan täyttyminen vai mikä, mutta olin pari päivää ilman GPS:ää käden jatkeena. Suunnittelin kyllä jo tulevia kätköjä, mutta kävin niitä vasta keskiviikkona etsimässä autolla Nuuksion suunnalta; matkan varrelta ja muilta autoteiltä, mutta en syvältä metsästä. Yhdestä Nuuksion power trailista haaveilen, mutta ootan, että Eetu tulee vaellukselta takaisin ja saan sen tuonne mukaani.


Geocaching madness continues. In Espoo, Vantaa, Helsinki, Nuuksio national park, Suomenlinna... Alone or with an extra pair of eyes. Last Saturday was International geocaching day and on Sunday I logged my 100th cache. \o/

4 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Thanks. ^^ Suomenlinna (the second photo) especially is popular tourist attraction.

      Poista
  2. Vau, todella mahtava määrä kätköjä pienessä ajassa :) Me oltiin nyt ma-ke reissulla sielä Helsingissä ja käytiin myös Suomenlinnassa hakees muutama kätkö :) Kätköjen haku jäi sieltä kuitenkin tällä kertaa vain pariin kun meillä oli vaunut mukana... Yleensä kätköillään siten että vauva on repussa mut nyt oli pakko ottaa vaunut kun Suomenlinnan reissu oli sen verran pitkä että pikkuisen piti päästä välillä istuskelemaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon pahasti addiktoitunut. :D Suomenlinna on joo vähän hankala vaavelin kanssa kätköilyn suhteen, mut onneks siellä on muutenkin niin paljon nähtävää ja ihmeteltävää. :)

      Poista

Pidäthän kommentoinnin asiallisena. Kiitos viestistäsi! :)