tiistai 8. syyskuuta 2015

Selviytyjät Sammatti: S01E03

Episodi 1 vuodelta 2013 TÄÄLLÄ, episodi 2 vuodelta 2014 TÄÄLLÄ.


Alkaa ilmeisesti olla jo jonkinlainen traditio, että Hanna tulee meille edellisyöksi kylään. Nyt oli muutamia muitakin extemporesti, koska perjantain tyttöjen ilta peruuntui emännän migreenin johdosta. Olin tehnyt edellä mainittuun illanviettoon Nutella-juustokakun, mutta nyt pyysin kavereita kylään sitä tuhoamaan. Oli ehkä makein ja läskein kakku, jota olen koskaan maistanut. Ja illan leffa oli myös makein hetkeen: Kingsman.

Joooka tapauksessa. Lauantaina tein viemisiksi brookieseja (brownies+cookies) ja suunnattiin kaupan kautta Sammattiin: Maija on hyvä talovahti, kolmatta kertaa isäntäväen poissaollessa hän pisti paljubileet pystyy, jei! Saatiin hirmuiset haukkufanfaarit saapuessamme, siellä oli rähisemässä Armi, Fredi ja Danny, enkä nyt tarkoita näitä hyvien vanhojen aikojen kultakurkkuja vaan hauveleita. Lyttynaama röhisijä Fredi bestest.



Perinteikkäästi päivää vietettiin keittiön pöydän äärellä kuunnellen muun muassa Robinin uutta biisiä sekä tusinan verran eri versioita I need a hero'sta. Heti kuun vaihtuessa ilmat olivat muuttuneet kovin sateisiksi, mutta kyllä osa porukasta silti grillaili katoksen suojissa. Olin  vähän mälsimys ja lähdin ysin jälkeen porukoille Vihtiin yöksi edelliskerroista oppineena: en saa yöllä nukuttua korvatulpista huolimatta, koska rakkaat ystäväni juhlivat kovaääniseseti ja aamulla joutuisin odottamaan useita tunteja ennen kuin kukaan muu olisi hereillä. Asiaan oli myös vaikuttamassa, ettei mua houkuttanut ajatus olla puolialastomana paljussa. Tahdon verhoutua vaatteisiin.


Olin jo aiemmin informoitunut porukoita kyläilystäni ja olin ajatellut tehdä niille sunnuntaina ruokaa. Olin aiemmin viikolla syystä X sattunut selailemaan Eetun Katukeittiö-kirjaa ja löytänyt useammankin kokeiltavan arvoisen reseptin. Tein bataattiranskiksia ja mex-mex open burgereita. Kehumatta onnistuin oikein hyvin!

Eetukin tuotiin toisen kuskin toimesta Sammatista porukoille ovelle asti. Kertoili hassuja tarinoita, kuten että oli mennyt nukkumaan olkkarin matolle, koska koira oli ollut sohvalla. Aww. :')



Friend's mother was on a vacation so that meant another party at the countryside of Sammatti. The main thing here was "palju", a wooden outside tub. I was boring and left quite early to go to my parents place. To sleep. :P That's because this is what I've learned from the earlier times: I can't sleep because the other party loudly and in the morning I'm up first and have to wait for hours to anyone else to wake up.

And then the food pics. Last week I tried many new things: Nutella-cheese cake for girls night, brookies (cookies+brownies) for Sammatti, sweet potato fries and open burger for my parents.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Pidäthän kommentoinnin asiallisena. Kiitos viestistäsi! :)