tiistai 5. huhtikuuta 2016

Viilenee kylmenee lämpenee kuumenee

Oli mukava määrä juhlia viime viikonloppuna. Viimeiset neljä viikkoa oon nähnyt kavereita tosi vähän ja ripotellen, mutta nyt niitä näki kaikkia ja paljon. Ei edes tehnyt mieli kauniina ja lämpiminä päivinä jämähtää kotiin ja aurinkoakin riittää pitkälle iltaan asti. Talvitakki jää koko ajan vähemmälle käytölle, nahkatakissa tunnenkin oloni paljon enemmän itsekseni.

Perjantaina kävin kaverin synttärijuhlissa, lauantaina oli yhdistetyt tuparisynttärit. Juhlapaikkojen välissä oli kilometri. Jälkimmäisissä oli koitettu päästä helpolla tarjoilujen suhteen: 20 Mäkkärin juustohampurilaista neljään osaan leikattuna ja cocktailtikut siihen vielä töks niin pysyivät kasassa. Ihan hauska. :')

Katson alla olevaa kuvaa ja to do-listalleni ilmestyy latvojen tasoittaminen ja tyvikasvun hävittäminen. Hame oli päällä pitkästä, piiitkästä aikaa. Veikkaan puolta vuotta. Nyt mahdun taas pariin hameeseeni, koska vuodenvaihteen jälkeen on lähes hyvin pitänyt tämä salilla käyminen ja terveellisesti syöminen. "Lähes", koska sunnuntaisin on cheattipäivä ja roadtripillä tuli syötyä vähän miten sattui ja ainoa liikunta oli kerran laskettelemassa käyminen.


Sain oman autonikin takaisin. Oltiin siis poikaystävän äidin kanssa vaihdettu autot päikseen tuota roadtrippiä varten, kun sillä oli diesel (tuli halvemmaksi) ja enemmän tilaa (mahduttiin nukkumaan). Kävin sunnuntaina tekemässä porukoille ruokaa samalla kun iskä vaihtoi kesärenkaat alle.

Eetu avasi meidän grillikauden! Mulle ehkä vähän liian aikaista vielä, mutta odotan jo innolla, että ensi kuussa pääsisi kutsumaan kavereita grillailemaan.

Mitäs muuta. Oon pääsiäisen jälkeen painanut ihan tajuttomasti töitä, niskat senkun kiristyy, alaselkä kipuilee ja kipu säteilee reisiin. Nooh, bonuksia, bonuksia. Viikonloppuisin aina helpottaa.

Torstaina oli taloyhtiön kokous. Oon viittä vaille kolmekymmentä ja mulle on noi jutut niin hepreaa. Tuntuu, että kaikki muut pöydässä istuneet on fiksuja aikuisia ja mä vaan yritän käsittää niitä läpikäytyjä juttuja, toimintakertomusta tilikaudelta, tuloslaskelmia, taseita ja talousarvioita. Pakko kuitenkin osallistua. Plussaa on tietysti päästä kyttäämään miltä muiden asunnot näyttää! Siellä vitsailtiinkin, että tää kiertävä systeemi kokouksen pitopaikalle on sen takia, että päästään näkemään, ettei kellään oo mitään hamstrausongelmaa.


So. Last week. I did tons of work so that my neck and shoulder pain got worse and my lower back pain started to radiate to my thighs. Nothing new here. Luckily on the weekends it always gets better. On Thursday there was the annual general meeting where I can always go and feel dumb. Feels like everyone else is a smart adult knowing all this things and I'm sitting there like whaaat... But anyway, must attend. On the plus side I get to see other people's apartments! We have six apartments in our housing cooperative. We joked that that the meeting is in different apartment every year to see if anyone has a hoarding problem. Then on the weekend I had a couple of partys: a birthday party and a house warming party. Was nice to see all the friends in the same place. Last four weeks I've seen only a few friends.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Pidäthän kommentoinnin asiallisena. Kiitos viestistäsi! :)