keskiviikko 11. toukokuuta 2016

Vapaaehtoisesti lapseton

Varoitus: mahdollisesti provosoivaa tekstiä, varsinkin vanhemmille tai vanhemmiksi haluaville. Tahdon vielä painottaa ennen kuin siirryt lukemaan itse tekstiä, ettei tämä ole mikään hyökkäys lapsia saaneita tai tahtovia kavereitani tai muitakaan vastaan, tämä on vain minun näkemykseni lapsista ja niiden hankkimisesta ja ymmärrän, että näkemykseni eroaa valtaosasta. Aika hassua sinänsä, kun muutoin elämän isoissa asioissa oon aika perinteinen.

Mietin pitkään julkaisenko tätä tekstiä ollenkaan sen pelossa, että äiti-ihmiset alkavat hyppimään silmille ja täyttävät vihaisilla viesteillä kommenttiosion, ettei elämä ole elämisen arvoista ilman lapsia, mutta eiköhän yksi eriävä mielipide mahdu kaikkien äitiblogien ja lapsikuvia täynnä olevan facebookin oheen. :) Eli ethän vedä hernettä nenään!

Noin. Siirrytään eteenpäin.


Useimmat ihmiset tahtovat lapsia ja se on ok. Mutta tässä nyt keskitynkin siihen miksi minä en tahdo niitä. Mulle itselleni on ollut ihan selvää jo yläasteikäisestä asti, etten tahdo lapsia. Sen lisäksi, etten yksinkertaisesti pidä lapsista, arvostan kovin korkealle omaa rauhaa, itsenäisyyttä, hiljaisuutta, hyviä yöunia, rahaa, vapautta ja kaikkea muuta mulle rakasta, missä lapsi on vain tiellä, kuten matkustelua. "Sehän on vain järjestelykysymys." Höpöhöpö, tiellä on.

Ärsytyslistalla korkealla ovat ihmiset (monesti sukulaiset), jotka kyseenalaistavat päätökseni olla hankkimatta lapsia, "kyllä se mieli siitä vielä muuttuu". Ihan tosi hei, muut siis osaavat jo mua nuorempina tai nipinnapin täysi-ikäisinä päättää haluavansa lapsia, pyöräyttelevät muksuja pihalle ja se ei aiheuta kysymyksiä, mutta jösses jos minä viittä vaille kolmekymppisenä väitän, etten koskaan halua lapsia, se on vain vaihe. Sehän olisi sama, jos minä kommentoisin lapsen hankkineita, että kyllä se mieli tuosta vielä muuttuu, kohta toivot, ettet olisi moista hankkinutkaan. Ei varmasti loukkaa, eihän?


Kaikki lapsen hankinnassa (no ehkä sitä itse tekemistä lukuun ottamatta) tuntuu luotaantyöntävältä ja ällöttävältä. Raskausaika, ajatus alienista sisälläni, vartalon muuttuminen, pahoinvoinnit ja lopuksi joku iso klöntti puskee susta ulos niin, että sattuu jumalattomasti ja paikat repeilee. Lopulta, kun synnytys on ohi, on palkintona... mitä, riippakivi 18 vuodeksi. Parhaimmassa tapauksessa terve riippakivi, mutta yhtä hyvin sillä voisi olla ties mitä vakavia sairauksia jo syntyessään. Kaikki pitää miettiä lapsen kautta ja monta vuotta jonkun pitää olla koko ajan lapsen kanssa. Siihen se loputon huuto, uhmaiät ja puberteetit päälle. Nämä eivät kuulu mun käsitykseeni elämästä, josta voi nauttia.

Oon vahvasti sitä mieltä, ettei musta edes tulisi hyvää äitiä. Olen sen verran kriittinen, että musta tulisi huono äiti, eikä mikään olisi koskaan hyvä. Pettyisin, jos lapsi alkaisi tupakoimaan. Pettyisin, jos se aloittaisi nuorena juomisen. Pettyisin, jos siitä tulisi hirvittävä teiniprinsessa tai etova yolo swag-teini. Mitä jos siitä tulisi koulukiusaaja, mitä jos se alkaisi käyttämään huumeita, mitä jos se alkaisi ryöstelemään, mitäs jos se raiskaisi tai tappaisi jonkun. Mitä jos kaikki olisi ok ja sitten se kuolisi ennenaikaisesti. Kivat traumat loppuelämäksi. Olen myös kärsimätön, joten lapsen kehityksen seuraaminen olisi ihan kauheaa. Etkö voisi jo osata kävellä, etkö voisi jo osata puhua, puhu selkeämmin! Voisitko jo itsenäistyä, ettei aina tarvitsisi olla hyysäämässä. Menisit töihin, ettei mun tarvitse maksaa kaikkea.

Tietysti sitten on näitä muitakin tärkeitä asioita, joita mun ei tarvitse lapsettomuudessani miettiä sen enempää. Ylikansoittuminen - ei tänne tarvita lapsia tätä tällaista vauhtia. Ja miksi hankkiutua raskaaksi, kun maailma on täynnä perhettä tarvitsevia adoptiolapsia. Sekä se karu fakta, että haluaako joku tosiaan tehdä lapsen maailmaan, joka ei ainakaan parempaan suuntaan ole menossa.


Eläinlasten ja ihmisvauvojen ero: en eläessäni ole nähnyt yhtään söpöä vauvaa. Tässä postauksessa on kuva musta ihan vauvana ja samanlaisilta kuolaavilta ällöpalloilta ne kaikki muutkin mun silmiin näyttää. Äiti on opettanut olemaan valehtelematta, joten viimeisin "kato mun maailman ihaninta lasta"-tilanne oli seuraava: työkaveri näytti kännykästään lapsensa kuvaa ja selvästi odotti multa ylistäviä sanoja. En halunnut valehdella, enkä halunnut loukata, joten väistin aiheen seuraavanlaisesti: "joo, muistankin, kun olin sua paikkaamassa usein X:ssä (ollaan oltu aiemminkin työkavereita eri työnantajalla) raskautesi takia." Äidin opit olivat muistissa myös, kun ruokakaupassa törmäsin lastenrattaita lykkivään kaveriini, joka teki sen virheen, että kysyi ihan suoraan "eikö olekin söpö?" "...ei". Tästä kyllä saa ihan itseään syyttää, hän oli täysin tietoinen mun suhtautumisestani lapsiin. :P Kummiksikaan mua on turha pyytää, mutta onneksi kukaan ei ole kysynytkään.

Tämä tapahtui muistaakseni jo viime vuonna. Iskä oli ollut kaupassa ja tavannut mun entisen ala-asteluokkalaisen kaverin äidin, joka oli samantien kysynyt kuinka monta lastanlasta iskällä on ja alkanut laskemaan ja höpisemään omistaan. Iskä oli vain sanonut, että hänellä on Vili (siskon koira). Onko tämä jonkinlainen vanhemman ikäpolven nokituspeli?


Koska viime vuonna muistin jo täyttäväni 30, ei mulla (ainakaan vielä) ole asian suhteen minkäänlaisiä ikäkriisejä. Sen sijaan mielessä on kyseisen iän hyvä puoli: olen kohta tarpeeksi vanha hakemaan julkiselta puolelta sterilisaatiota. Sterilisaatio maksaisi itsensä vuodessa takaisin, eikä tarvitsisi enää koskaan miettiä ehkäisyä. Kävin juuri uusimassa vanhan ehkäisymenetelmäni terveyskeskuksessa ja otin asian puheeksi. Kovasti koitti kierukkaa tykyttää ja sanoi, että sterilisaatioon on pitkät jonot ja hankala päästä. Ja pyh! Jos yksikään sterilisoinnin ehdoista täyttyy, on henkilö oikeutettu sterilisaatioon. Rivien välistä pystyikin jo lukemaan, että vahingon sattuessa suuntaisin aikailematta hakemaan lähetettä aborttia varten.

Noooin, hyvin jaksettu loppuun! Ja sitten pitkiä rauhallisia hengityksiä, kaikki on ihan hyvin! :P

---------

This is just a one big ramble about how I don't want kids and I don't like them, why I don't like them or want them and ending in a conclusion that after turning 30 I'm thinking of getting a sterilisation.

33 kommenttia:

  1. I so agree :D Musta kyllä tuntuu, että nykyisin on suht paljon ihmisiä jotka eivät halua lapsia. Ihan kivaa, että ei ole ainut. Paras on myös se vastaus, kun ilmoittaa ettei ole kiinnostunut hankkimaan lapsia "eikö sua yhtään huoletuta, kun olet vanha ja kukaan ei ole hoitamassa" ööö? Kaipa sekin riittää jollekkin sitten syyksi hankkia jälkikasvua. Tässä viime aikoina etenkin kun olen seurannut useamman nuoren äidin elämää niin ei siinä kyllä mitään hienoa tunnu olevan, väsyneitä, puhki palaneita, miehet lähteneet käveleen, rahat loppu, mihinkään ei pääse, sossu hengittää niskaan yms.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on vanhana niin paljon rahaa lapsettomuudesta johtuen, että pistän itseni maailman parhaaseen hoitokotiin, problem solved! 8) Ellen ole pistänyt kaikkea matkusteluun...

      Poista
  2. Aamen! Itsellä on käynyt niin, että nuorempana halusin lapsia koska "täytyi", mutta mitä vanhemmaksi oon tullu sitä vähemmän ne houkuttelee. Useimmat lapset ovat vaan ärsyttäviä. Mulla on 20 serkkua ja lastenhoito on todellakin tuttua puuhaa, mutta ainakin nyt olen vielä liian itsekäs sekä itseni että mieheni suhteen, että tähän mitään kaiken huomion tarvivaa palleroa haluaisin. Mulla on Ohto (siili) ja Janis (tarantella) ja ne nyt saa riittää toistaiseksi :D Mulla on kyllä huiput vanhemmat, ovat sanoneet ihan suoraan että he ei mitään lastenlapsia oota ja kuka tämmöiseen maailmaan haluaa lapsia tehdäkään..

    Mutta, toisaalta oon miettiny että voisi sitä joskus yrittää yhtä lasta saada. Omat perinnöt ei menis sitten ainakaan ihan hukkaan, ja itse haluaisin kasvattaa lapsen ja opettaa kaiken mitä tiedän esimerkiksi Suomen kansanuskosta, luonnosta ja sen kunnioittamisesta. Haluaisin, että mun ja tulevan aviomieheni rakkaudesta jäisi sitten jotain jälkeen.

    Mutta ymmärrän kyllä tämän ihan täysin. Ärsyttää ihan tolkuttomasti nää lapsikyselyt, kuulin vasta aiheeseen liittyen aika hyvän vastauksen, kun joku turhan utelias jälleen kyselee lapsien perään:

    "Jotkut niitä ei saa ja jotkut eivät halua". Siinäpä sitten miettivät kumpaan kastiin kuulut :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siili! Jos vielä jonkun eläimen ottaisin, se olis ehdottomasti siili! Tuitui. ^^ Mullahan on loppuelämäksi seuraa tuosta mun kilpparista, se todennäköisesti elää mua kauemminkin. Siinä on mulla ihanan itsenäinen huollettava.

      Äiti on kyllä ilmaissut halunsa lapsenlapsiin, mutta taitaa jäädä haaveeksi, ellei sisko hoida tätä asiaa.

      Poista
    2. Siilit on huippuja ^^ En oikein osaa olla enää ilman vaikka onhan se omalla tavallaan vähän vaivalloinen lemmikki :D Mut on siitä taas paljon iloakin <3 Ohto on eka siili, joka on mulla oppinut käymään hiekkalaatikolla tarpeillaan. Se tulee sit aina vessan oven taa rapsuttamaan, kun on valmis ja haluaa pois vessasta :D

      Poista
  3. Olen lukenut blogiasi jo aika kauan mutta ensimmäinen kerta kun kommentoin. Jei :0) Ymmärrän vapaaehtoisesti lapsettomien pointin erittäin hyvin. Oikeastaan ihmisten tekeminen tähän kuolevaan maailmaan on todella itsekästä. Mulla ei ole ikinä ollut mitään palavaa tarvetta olla vanhempi, mutta ei myökään lapseton. Näin ollen kaksikymppisenä olin ensin onneni kukkuloilla kun kuulin erikoislääkäriltä etten kykene saamaan jälkikasvua. Sitten iloinen kun tästä tuomiosta huolimatta vuotta myöhemmin olinkin raskaana. Tavallaan mulla ei siis ollut missään vaiheessa mahdollisuutta edes päättää puolin tai toisin. Mun lapset eivät ole molemmat terveitä. Pojalla on syvä autismi. Autismi on mulle kiehtova asia ja molemmat nyt jo kymmentä ikävuotta huitelevat tenavat huikeita tyyppejä joiden kanssa on kiva viettää aikaa ja jakaa elämä. Edelliseen kommenttiin viitaten suomenuskon, perinteiden ja muinaisuuden kunnioittaminen tuntuu tärkeältä asialta siirtää eteenpäin jälkipolville.
    Pikkulapsiaikaa ei ole ikävä. Se ei ihan totta ollut mun juttu. Mulla on myös kuudetta vuotta avioliitto ja elämä nykyisen puolison kanssa, emmekä tee yhteistä jälkikasvua. Etenkin musiikki ja sen perässä reissaaminen menee edelle 6-0. Kun tietää että olemassa olevalla jälkikasvulla on hyvä olla toisessa kodissa sillä välin niin vapaudesta voi myös todella nauttia. Mun puoliso on toisin sanoen vapaaehtoisesti lapseton, mutta vapaaehtoisesti kasvattaja ja huoltaja~

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, että teillä on yhteishuoltajuus onnistunut. Vaikken lapsista pidäkään, en tietenkään tahdo, että niillä olemassa olevilla huonostikaan menisi. Hieno pitkä täyttä asiaa oleva ensimmäinen kommentti sinulta tänne, hyvin tehty, jee! ^^

      Poista
  4. Ihanaa kun joku on tän asian kanssa niin samaa mieltä mun kanssa ! :D Jos saisin puettua aatokseni sanoiksi niin tää vois olla ihan mun suusta tupsahtanutta tekstiä.. :D Ja lähimmäs äitiyttä, mitä oon ja koskaan tuun olemaan on toi yksitoistapäinen rottalauma rällästämässä olohuoneessa.<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eläimet on mukavan itsenäisiä jo pienestä pitäen, niille kun pistää ruokaa ja siivoaa välillä häkin/terraarion niin ne on onnellisia. :D

      Poista
  5. Melkein kuin suoraan omista ajatuksistani! Osaan olla iloinen niiden puolesta, jotka niitä lapsia oikeasti toivovat ja niitä saavat, mutta ei vain olisi minun juttuni. Ärsyttää, kun välillä törmää niihin oletuksiin, että koska olen nainen niin pidän lapsista - tai ainakin alan pitämään jonkin mystisen biologisen kellon alkaessa tikittämään. Tällä hetkellä oikeastaan jopa vähän kammoan lapsia, lähinnä vauvoja, taaperoita ja pieniä leikki-ikäisiä. Tai ei niissäkään muuten mitään, mutta jos tulevat liian lähelle niin alkaa jotenkin ahdistaa. Junassa on tullut vaihdettua jopa paikkaa, kun joku natiainen änkesi aivan viereen minuun kiinni istumaan ja pyörimään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon siis ihan täysin missannut sen jonon, jossa äidinvaistoja ja biologisia kelloja jaettiin. Kommunikointi lasten kanssa on tosi kiusallista, en oikein tiedä miten päin olla. Osaan kyllä tietysti olla iloinen niiden puolesta, jotka lapsia haluavat ja niitä sitten saavat, vaikken ymmärräkään mistä sellaiset toiveet kumpuavat. :)

      Poista
  6. Kyllä!

    Mulla itselläni on tällä hetkellä se dilemma, että olen löytänyt täydellisen miehen muutoin - mutta hän haluaa lapsia. Olen lyönyt kyllä hänelle faktat pöytään, eli: Tulisin olemaan katastrofaalisen huono äiti esim. ääniyliherkkyyteni ja lyhyen pinnani takia (ja sen vuoksi että inhoan lapsia :D), mutta hän edelleenkin haluaa niitä. Elän päivän kerrallaan ja katson, onko elämäntilanne (ja parisuhde) jossain vaiheessa sellainen, että pääni kestäisi uhmaiän yli. Haluan myös vaikka kirjallisena sen, että minua EI jätetä sen lapsen kanssa elämään yksin ja saan vähintään yhtä paljon omaa aikaa, kun mies :DD

    Sen tiedän, että jos vanhemmaksi joskus tulen, olen melko ankara ja edellytän täydellisen hyviä käytöstapoja. Jos lapsi tähän ylikansoitettuun maailmaan tulisi, niin ainakaan ei hemmetti soikoon ole mikään kusipää :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lyhyt pinna, check! :P Hyvä, näytä sille lapselle missä kaappi seisoo! Vapaa kasvatus on ehkä maailman surkein idea...

      Poista
  7. Niin pirun samaistuttavaa pohdintaa sinulta. Itsekin olen joskus meinannut aiheesta kirjoittaa, mutta nytpä ei enää tarvisekaan. ;) Ei vaan, ei sekään hukkaan menisi (kirjoittaminen ei mene koskaan).

    Tämä on niin iso asia elämässä, että on hyvä tietää, ettei olekaan yksin. Tai, kyllähän minä sen tiesin, että on muitakin, jotka eivät halua työntää sitä pullaa uuniin. He vain ovat (harmittavan) usein hiljempaa kuin vanhemmiksi tahtovat. :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tähän postaukseen tulikin ihanan monta kommenttia samanmielisiltä ihmisiltä, oon positiivisesti yllättynyt. :)

      Poista
  8. we are both 34 and dislike kids and don't want them either! we adore dogs though! :)) <333

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. I have my hamster and my tortoise. ^^ The tortoise will probably outlive me so I have her as a lifetime dependant anyway. :P

      Poista
    2. totally agree! the thing I hate the most is when someone says, so glad I am expecting/have a girl, she can inherit my make up. *cringe* !!!

      Poista
  9. 100 %:sesti pystyn samaistumaan! Itsekin lähemmäs kolmekymppistä lähestyvä eikä lapset jaksa kiinnostaa. Sterilisaation aion myös toteuttaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos saat aikaiseksi käydä sterilisaatiossa ennen mua, keep me posted! Tahdon tietää mimmonen prosessi oli saada lähete ja miten asia eteni. :)

      Poista
    2. Täällä toinen joka on lueskellut jo piiiitkään siun blogia, muttei laiskana oo jaksanu kommentoida. Nyt oli pakko tormistautua ja tulla tuumaamaan tähän asiaan omaa ajatusta. Mie en myöskään halluu lapsia. En niitä vihaa mutten kyllä varsinaisesti pidäkään, puhumattakaan että osaisin millään tavalla hoitaa niitä. Teinit asia erikseen, mutta joku alle kouluikäinen varmaan vähintään vahingoittuis miun huostassa ("siitä se oppii ku muutaman kerran tulee ne rappuset pää eellä alas" tms.)...
      Miusta ylipäätään on törkeää alkaa kyseenalaistamaan toisen lapsiasiaa. Kysyjä ei koskaan voi tietää, että mitä asian takana on. Voi olla kuten me ja hyvin moni muu kommentoineista, jotka eivät vain halua lasta tai voi olla lapseton tahtomattaan. Toiset kuin eivät lasta saa vaikka haluaisivat ja olisivat käyneet kaikki mahdolliset hoidotkin sen takia, heistä tuollaiset utelut ja vänkäämiset tuntuvat varmasti uskomattoman pahalta. Jotenkin tuntuu että se lapsi on muka joku avain onneen ja täyttymykseen ja jos sitä ei ole, on elämä niin kovin tyhjää ja merkityksetöntä. Mie oon ainakin nii itsekäs, etten mie suostu vapauttani vaihtamaan mihinkään vaipanvaihtoon ja 24/7-huolehtijan rooliin :P Hyvät heille ketkä lapsia tahtovat ja niille hyvän kodin ja tulevaisuuden antavat mutta hyvät myös meille, ketkä pitävät omalta osaltaan huolta siitä, ettei maapallo ylikansoitu ainakaan meidän jälkeläisistä :P

      Poista
    3. Mun tuttavista löytyy lapsettomuutta, useamman vuoden yrityksen jälkeen lapsen saaneita, kohtukuolemaa... Tosi kiva alkaa siinä sitten antaa vastauksia kysymykseen milloinkas teille tulee lapsia. :/ Itse olen aina ihan suoraan sanonut, etten lapsia tahdo.

      Poista
  10. Minä kuulun siihen joukkoon, joka on tiennyt jo teinistä saaka haluavansa lapsia ja joka pitää lapsista, ja jos olisin sitä 15-vuotiaana tehtyä suunnitelmaa noudattanut, pitäisi niitä olla jo ensimmäinen. Sen sijaan olen alkanut miettiä että tuleeko minusta hyvää äitiä (jos niitä lapsia saa koskaan), kun olen äärettömän herkkäuninen ja tulen hulluksi, jos en saa nukkua yötä katkottomasti ja kärsin pahasta oksennuskammosta, eli kun se penskan yrjötauti iske, niin mites sitten toimitaan :D Muuten ei kyllä epäilytä, mutta nyt 26-vuotiaana ei olekaan ihan niin kamala hoppu lisääntymään, varsinkin kun tuo nykyinen puoliso olisi juuri sitä tyyppiä, jonka mielestä lastenhoito kuuluu äidille. Jäisin yksin stressaantumaan ja siihen nuo kaikki muut mainitsemasi pointit päälle, varsinkin teini-ikä. En voi sietää tupakkaa enkä alaikäisiä kännääjiä ja jos lapsi alkaisi harrastaa näitä, niin miten sitä voisi enää rakastaa? Varmaan siinä vaiheessa, kun on lapsia, se tulee automaattisesti, ja vaikka tosiaan haluan yhä lapsia, niin pitää kyllä miettiä pitkään että miten sekin onnistuu omien rajoitteiden osalta. Että en kai sitä ole niin kypsä vanhemmaksi kuitenkaan ihan vielä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yksi parhaista asioista maailmassa on hyvin ja pitkään nukkuminen. :D Ja hyvät yöunet on muutenkin välttämättömyys yleiselle jaksamiselle. Haluan pitää kotini jatkossakin turvasatamana, jossa saan oleilla hiljaisuudessa ja rauhassa niin halutessani.

      Poista
  11. Tää on jännä. Mä tunnen lähinnä ihmisiä joilla ei ole lapsia ja jotka eivät joko halua lapsia tai ole suunnitelleet niiden hankkimista lähitulevaisuudessa. Elän siis täysin mustavalkoisessa lapsivapaassa kuplassani :D Ja itseasiassa tajusin asian vasta juuri äsken tätä lukiessa.

    Olen yksityisyrittäjä, eikä tähän häslinkiin mahdu enää parisuhteenpuolikkaan lisäksi kolmatta konttaamaan ja vaatimaan minulta jotain mitä minulla ei ole antaa, kuten aikaa tai valuuttaa. Ymmärrän täysin ihmisiä jotka eivät koskaan lisäänny. Sekä sen vuoksi että eivät lapsista tykkää tai koska synnytys ahdistaa. Minullakaan ei ole hinkua huhkua huustani ulos useampi kiloista mötkylää, mutta joskus olen miettinyt sitä, kuinka paljon tällä pallolla on porukkaa vailla kotia ja kasvatusta. Adoptio voisi olla siis yksi vaihtoehto, jos jossain vaiheessa tulee sellainen olo, että kotisrumbaan haluaa lähtiä ja välttämättä viidellekymmenelle taholle todistaa olevansa kelpo kansalainen.

    Jännä on myös se että viime aikoina, kukaan ei ole edes kinttaalla viitannut siihen suuntaan, että kuuluuko pikkujalkojen tepsutusta tulevaisuudessa ja minusta se on kovin normaali olotila.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kupla! :D Adoptio on mun mielestä tosi fiksu vaihtoehto, jos alkaa äitigeenit heräillä. Täällä tuntuu lähteneen tämä tällainen vauva- ja avioliittobuumi parina viime vuotena nousuun, vaikka kyllä suurimmalla osalla kavereista kyljessä on edelleenkin pikemminkin se lava kaljaa kuin kehto.

      Poista
  12. Hyvin kirjotettu! Nauratti, mutta vaan koska oon niin samaa mieltä :D Kyllä on tullut pohdittua asiaa, että haluanko vai enkö halua, eikä mulla oo edelleenkään mitään tarvetta saada lasta. Tähän hiljaseen ja rauhalliseen yhteiseloon oman ukon kanssa on jo niin tottunut, että saisin varmaan jonkun hermoromahduksen muksun kanssa. Myös me arvostetaan omaa aikaa ja rauhaa niin paljon, että en osaa kuvitella meille jälkikasvua. Toisaalta tiedän, että oisin myös hyvä äiti jos niin kävisi, mut... Mulla on jotenkin sellainen olo, että lasta on todella haluttava, jotta jaksaa sitä koko loppuikänsä katella :P Tuntuu melko kaukaiselta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sun mahdollinen tuleva lapsesi ei ees kerkeis sekaantumaan huonoihin porukoihin, se vaan onnesta soikeena askartelis ja viherpeukalois kotona. :D

      Poista
  13. Onko kumppanisi myös lapsettomuuden kannattaja?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hän on "entä jos"-tyyppinen tapaus. Tuumii, että sterilisaatio on radikaali ratkaisu, koska "entä jos" joskus mieli muuttuu. Ei siis näiden kahdeksan yhteisen vuoden aikana olla haluttu lapsia, eikä niitä nytkään tahdota, mutta "entä jos". Lapsista kyllä pitää ja adoptiolle nostaa peukut. Kuulemma pitää vielä yksi "ENTÄ JOS" laittaa tämän kommentin loppuun. :')

      Poista
  14. Ymmärrän mielipiteesi ja olen iloinen että myös uskallat sen rehellisesti sanoa!

    Itselläni on yksi lapsi (5 v.) ja siihen jääkin. Samalla tavalla mua ottaa päähän ne kyselijät että koska tulee toinen. Ei tule ja olen sanonut ihan rehellisesti etten jaksaisi toista raskautta ja synnytystä enkä olla toiselle lapselle yhtä paljon äiti. Jotkut ei sitä tajua millään. Olen myös harkinnut sterilisaatiota jonka varmaan saisinkin kun on jo yksi + olen jo tarpeeksi vanhakin. :) En ole myöskään koskaan pitänyt kaikkia toisten vauvoja tai lapsia söpöinä ja kivoina (kaikki vauvat tai lapset eivät todellakaan ole "söpöjä") vaikka lapsista yleisesti pidänkin. Ja oman lapsen olin aina halunnut, mutta ei se ollut mikään automaatio että sen saisin.

    Sen sanon ettei se lapsi niin paljoa elämää muuta kuin voisi kuvitella. Tottakai prioriteetit muuttuu ja täytyy toki tehdä valintoja, mutta niin se se siinä vaiheessa kuuluukin kun lapsen saa. Eikä se että saa lapsen ja asettaa sen kaiken edelle tarkoita että oma minuus tarvitsee menettää tai että ei saa haluta ja ottaa myös omaa aikaa. Ainoa mikä joskus harmittaa on se että puuttuu täysi spontaani lähtemisen vapaus. Eli se että jos saa päähänsä haluta vaikka extempore kännäämään, niin pitää ensin aina vähän keskustella miehen kanssa ennenkuin voi lähteä. Mutta mitään asioita en ole oikeasti menettänyt tai että olisin ollut jotenkin "sidottu" lapseen. Omaa aikaakin on ihan tarpeeksi. Voi olla että jos olisin saanut lapsen alle kolmekymppisenä voisin olla eri mieltä. Mulle lapsi tuli sellaiseen vaiheeseen että ehkä tarvitsinkin sen pysähdyksen.

    Kaikkien ei tosiaankaan tarvitse haluta vanhemmaksi eikä olla lapsiystävällisiä (siis pitää toisten lapsista). Et menetä mitään vaikka sinulla ei ole lasta, koska et sitä halua. Lapsellisten tulisi myös ymmärtää valinnat jotka ovat toisenlaisia kuin heillä. Ei ole vain yhtä tapaa elää ja saada elämäänsä "sisältöä". Jokaisen pitää muutenkin elää oma elämänsä itse sellaisena kuin haluaa ei muiden toiveiden mukaan. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä niin tykkään pitkistä kommenteista, ihana romaanin mittainen viesti! ^^ Kiitos, kun jaksoit aihetta avata omalta osaltasi, musta on tosi kiinnostavaa lukea muiden tarinoita. :)

      Poista
  15. Vapaaehtoisesti lapseton voi halua sterilisaation.

    Suomen steriloimislain 30 vuotta tai kolme lasta on holhoavaa vanhanaikaista lainsäädäntöä.
    Muissa Pohjoismaissa ikäraja on 25 vuotta.

    Nyt on käynnissä kansalaisaloite "Steriloimislain ikäraja pohjoismaiseksi eli 25 vuotta ja lapsiluvuksi kaksi lasta"
    https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/2401
    Aloitteen tavoitteena on 25 vuotta tai kaksi lasta steriloinnin perusteeksi.

    Siitä ei ole kerrottu isoimmissa tiedotusvälineissä.
    Ihmisoikeusjärjestöt ja poliitikot eivät kommentoi asiaa.

    Joten jos kannatatte pohjoismaista oikeutta sterilointiiin, kannattakaa ja jakakaa kansalaisaloitetta.

    VastaaPoista

Pidäthän kommentoinnin asiallisena. Kiitos viestistäsi! :)