perjantai 26. elokuuta 2016

Bravuurini suklaajuustokakku + vegaanisen suklaakakun testaus

Tän suklaajuustokakun ohjeen löydettyäni ja testattuani oon tehnyt sitä lukemattomia kertoja omiin ja muiden juhliin, muuten vaan tai lahjaksi. Niin hyvää, tästä en ole saanut kuin kehuja. Molemmat ohjeet on helppoja, sössimisen mahdollisuus on häviävän pieni.

SUKLAAJUUSTOKAKKU

Pohja:
18 kpl Domino-keksejä
2 rk sulatettua voita

Täyte:
600 g maustamatonta tuorejuustoa (esim. Philadelphia)
1,5 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
200 g suklaata
3 kananmunaa

Koristelu:
2 dl kermavaahtoa
2-3 dl tuoreita marjoja

Lämmitä uuni 175 asteeseen. Murskaa Domino-keksit ja sekoita ne voisulaan. Painele keksiseos irtopohjavuoan pohjalle. Esipaista pohjaa uunissa 10 minuuttia.

Sekoita keskenään tuorejuusto, sokeri ja vaniljasokeri. Lisää suklaasula sekä munat joukkoon yksitellen vatkaten. Kaada seos pohjan päälle. Paista noin tunti, kunnes kakku on kypsä. Jäähdytä ennen vuoan irrottamista. Koristele kermavaahdolla ja marjoilla.


Piti tehdä yllä ole kakku kaverin synttäreille, mutta hän olikin vegaani, joten ensimmäistä kertaa elämässäni tein ylipäätänsä mitään vegaanista. Tän maidottoman ja munattoman ohjeen löysin Kinuskikissalta. Sankarille näytti maistuvan, mutta itse en tykännyt. Käytin kaurapohjaista vispiä ja se maistui läpi. Siis hyi. :P Pohjakin oli bläh, kun on tottunut tekemään suklaajuustokakkupohjan Dominoista, noi Digestivet on muutenkin kaukana suosikeistani. Epäilin muutenkin tämä onnistumista, kun ainoa mikä kakkua pitää pystyssä, on jähmettyvä suklaa, mutta kyllä se koossa pysyi. Hyvä myyntipuhe, eikö!

VEGAANINEN SUKLAAKAKKU

Pohja:
150-160 g gluteenittomia ja maidottomia Digestive-keksejä
75 g maidotonta margariinia (käytin sinistä Keijua)
¼ dl ruokosokeria (ihan tavallinenkin sokeri käy aivan yhtä hyvin)

Täyte:

6 dl kasvis- tai soijapohjaista vispiä (käytin Planti-merkkistä vispituotetta)
½ dl ruokosokeria
350 g maidotonta tummaa suklaata (käytin Pirkan tummaa leivontasuklaata)

Koristelu:
tuoreita marjoja
suklaarouhetta

Vuoraa irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla. Suojaa reunat reunakalvolla, jotta kakku irtoaa kauniimmin. Murenna keksit (mulla ei ole mitään fancyjä monitoimikokeina tms, joten pistän kaulimella nuijien). Sulata margariini kattilassa ja sekoita keksit ja sokeri joukkoon. Painele seos vuoan pohjalle.

Vaahdota vispi (tuolla Plantilla tosin oli jo valmiiksi oikea koostumus). Sekoita joukkoon sokeri. Sulata suklaa (en koskaan onnistu mikron kanssa, vaan käytän aina vesihaudetta). Lisää suklaasula vispivaahtoon ja vatkaa tasaiseksi. Kaada täyte vuokaan ja anna hyytyä jääkaapissa 3 h tai mielellään seuraavaan päivään.

Irrota kakku vuoasta. Tasoita reunat siistiksi. Koristele suklaarouheella ja tuoreilla marjoilla.

6 kommenttia:

  1. Tuo ylempi kakku kuulostaa tosi hyvältä ja helpolta tehdä, itseäkään ei kiinnosta nuo vegaaniset kakut sitten yhtään :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vegaanisessa kakussa oli maun lisäksi ongelmana oikeiden elintarvikkeiden löytäminen kaupasta. :D Piti tehdä kaksi reissua, kun ensimmäisellä kerralla meni vispi vikaan.

      Poista
  2. Pro tip: Oreo-keksit on vegaanisia (ne originalit), menee dominoista pohjassa.
    Oatlylla on maidoton påmackan niminen tuorejuusto, sitä normin tilalle. Kananmunan voi korvata esimerkiksi agar agarilla, mutta itse en ole kyllä veg. juustokakkuun laittanut.
    3 pkt påmacknia ja pari desiä (jos käytät myös suklaata, muuten 5dl) vaikkapa Alpron jogurttia. Niitä on myös maustettuina, vanilja on nam pelkiltäänkin ja se on sopivan jämäkkää niin hyytyykin hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin paljon informatsuunia! Pidän mielessä, jos joskus on tarvetta vegaaniselle vaihtoehdolle.

      Poista
  3. Oijoi, nyt näyttää hyvältä! Taitaa olla pakko kokeilla tuota ylempää joku päivä. Jotain vegaanikakkuakin olisi kyllä joskus kiva testata. Kellekään muulle en kyllä uskaltaisi tarjota, kun onnistumiseni tuollaisessa soveltamisissa on vähän vaihtelevaa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on tapana tehdä ensimmäinen kerta tarkasti uuden reseptin mukaan (ja todellakin testiversio on tehtävä ennen kuin antaa muille syötäväksi) ja seuraavat voikin sitten mennä sinnepäin ja soveltaen. :)

      Poista

Pidäthän kommentoinnin asiallisena. Kiitos viestistäsi! :)