torstai 18. elokuuta 2016

Pelottava maailma

Pelkään ihan älyttömästi luonnonkatastrofeja; pyörremyrskyjä, tsunameja, maanjäristyksiä. Isommassa skaalassa: asteroidin osuminen maahan, apua!

Varsinkin tsunamipelko on ollut jo vuosia. Tsunamipainajaisten määrä on lukematon. Kerran näin unta tsunamin tulevan kohti rantaa Myllylammelta. Hehtaarin lampi, jumankauta... Mulla on kova hinku päästä ensi vuonna Balille ja siisteintä olisi yöpyä bungalowissa veden ääressä. Mutta. Kun se saakelin meri. Pelottaa ihan uskomattomasti. Oon miettinyt jopa skenaarioita, joissa oon vuokrannut jonkin sortin mopon siihen, että pääsisin nopeasti sisämaahan tarpeen tullessa. As in kyttään 24/7 rantaviivan vetäytymistä.

Ennen viime lokakuista Amerikan reissua luin matkustustiedotteesta, että Kaliforniassa sattuu vuosittain noin 10 000 maanjäristystä. Okeeei, useimmat on niin pieniä, ettei niitä edes tunne, mutta kävi kyllä ahdistamaan.

Vältän sellaisten uutisten lukemista, joissa mainitaan asteroidin edes kulkevan läheltä maata. Tai "matkareittiä ei osata ennustaa", hyi kauhee.

Ihmettelenkin miten kaikki maailmanloppu-/luonnonkatastrorileffat sitten menee kyllä alas ihan ongelmitta. Yhtä lukuun ottamatta. Melancholia ahdisti, mutta katsoin sen kuitenkin Alexander Skarsgårdin takia.


Ihan normaali pelko tietysti on, että läheisille sattuu jotain. Perheelle tai Eetulle. Ei saa sattua mitään, apuaaa, asuisivatpa kaikki rakkaat jossain pehmustetussa turvallisessa huoneessa. :') Sanon joka aamu Eetulle sen lähtiessä töihin, että rakastan sitä. En halua muutenkaan, että jompi kumpi lähtee pois vihaisena tai mitään sellaista. Pelkään, että jotain tapahtuu ja vikat sanani hänelle olisivat tyyliin "vie roskat" tai että oltaisiin oltu riidoissa. Eetun ollessa juhlimassa herään yöllä yleensä siinä neljän aikaan ja odottelen Eetun joko tulevan kotiin tai pistävän viestiä. Jos en ole kuullut siitä aamuviiteen mennessä, jolloin sen kaiken järjen mukaan pitäisi olla tullut kotiin, musta alkaa tuntua fyysisesti pahalta. Ahdistaa rinnasta. Jos en saa sitä puhelimella kiinni, mietin kaikkia kamalia mahdollisuuksia - sammuminen ojaan! Ryöstö! Murha! Jos itse liikun yöllä autolla keskustassa, lukitsen ovet. Takaraivossa jomottaa ajatus autoon änkeävästä känniläisestä.

Sitten pienempiä juttuja. Kissat. Ei muulloin mitään ongelmaa, mutta mulla on vaikeuksia nukkua kissahuushollissa muutoinkin kuin allergian takia. En luota niihin ilkeisiin kakkiaisiin. Pelkään, että ne hiipii viereen ja raapii kasvot verille ja silmät pois päästä.

Pelkään kotona portaissa liukastumista. Sellaista tilannetta, että oikein jotain vakavaa sattuu, enkä pysty soittamaan itselleni apua. Esimerkiksi sellaista tilannetta pelkään, että mulla olisi ruokailuvälineet kädessä ja portaissa kaatuessani kaadun haarukan päälle, joka lävistää silmän tai lautanen rikkoutuu ja terä uppoaa kaulaan.

Vuosien varrella oon tosi hyvin päässyt ihmispelostani yli. Ahdisti olla porukassa, jossa suurin osa on tuntemattomia. Ahdisti vielä enemmän, jos piti keksiä jonkun kanssa jotain puhuttavaa. Ei sillä, oon edelleenkin about maailman surkein small talkissa. Joskus aikoja sitten lähtiessäni viikonloppuisin rientoihin piti jo bussimatkalla saada kulautettua lonkero alas, etten olis ihan omituinen tuppisuu sitten paikanpäällä. Nää kaikki jutut on parantunut huimasti juomisen lopettamisen (vähentämisen) jälkeen. Oon pakottanut itseni olemaan just sellainen kuin oon oli seura mikä tahansa, ei mitään luonteenmuuntajia avuksi. En vieläkään ole puheliaimmaista päästä ja paljon enemmän seuraan juttuja kuin osallistun niihin, mutta tää on ihan hyvä näin. :)

Onneksi näistä mikään ei ole sellainen elämistä hankaloittava pelko, en jätä asioita niiden takia tekemättä. Mitä te pelkäätte?

12 kommenttia:

  1. Klovneja. Varpaita. Päähän koskemista. Hrrrrr!

    -Vaihtoehtointiaani, joka ei jaksanut kirjautua :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Parempi pysyä poissa biitseiltä ja uimahalleilta, varpaita kaikkialla! Ja apua, kesä ja sandaalikausi. :D

      Poista
  2. Melancholia on hieno elokuva. Hyvin ahdistava, kaunis ja semmoinen joka jäi mielen sopukoihin ikiajoiksi. Loppu oli ihan parasta ikinä. Mun suurin pelko on että lapsilleni käy jotain tai ettei kukaan välitä tai pidä huolta mun autistisesta pojasta sitten kun minua ei enää ole. Eli tää perinteinen äitiyden ahdistus joka alkaa lapsen ensi rääkäisystä, tai itseasiassa jo aiemmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan perus pelätä rakkaimpiensa puolesta. Mun vanhemmilla ei oo ikäkriisejä, mut mä kriiseilen aina, kun he täyttävät pyöreitä. Ei sais vanheta.

      Poista
  3. Itselläni on zombie fobia, joka saattaa pahimmilla kausilla ilmetä ihan vaan rappukäytävässä kun pelkään, että sieltä jostain portaista ne kohta tulee. Mutta onneksi se ei vähään aikaan ole ollut noin pahana.

    Sitten on tietty tuo ihan perus pelko, että läheisille sattuu jotain. Me laitetaan Taan kanssa toisillemme poikkeavista kotiintuloista viestiä tai jos toisesta ei kuulu oletettuun aikaan niin soitetaan.

    Kotiin tunkeutujat, raiskaus, huumehörhöt, yksinäisyys... Kyllähän näitä on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi kotiin tunkeutuminen - monesti oon miettinyt, että pitäiskö ostaa pesäpallomaila sängyn viereen kaappiin ihan omia hermoja rauhoittamaan. Jos oon yksin kotona ja kuulen outoja ääniä, mietin, että mikä olis lähin kättä pidempi asia, jolla sais puolustauduttua.

      Meilläkin on käytössä toi viestittely muuttuvista kotiintuloajoista, mutta ei tuo toinen joka kerta sitä jatkoille lähtiessä/bussista myöhästyessä muista. Sen johdosta on aiheutunut monia sydämentykyttelyjä.

      Poista
  4. Buhahahaa sun pitäis joskus viettää enemmän aikaa Lohjalla. Tossa ne muutaman kilsan päässä tekee kaivoksella edelleenkin duunia ja ihan tässä kotisohvalla istuessa välillä tuntee kun ne räjäyttää jotain ja talo tärähtää. ^^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi viime vuonna valmistunut tietyö tuossa aiheutti myös välillä talon tärinää. Kuka korvaa, jos talo luuhistuu, mitä! ;__;

      Poista
  5. Oksennus, siis se että muut oksentaa. Ja tästä johdannaisena karsastan ja/tai pelkään humalaisia, oon pilannut lukuisat kerrat muiden ihmisten illanvieton valituksellani jos jollakin edes näyttää siltä, että uhkaa lähteä mopo käsistä...

    Sitten on trypofobia, jota en ala erittelemään tässä. Se ei varsinaisesti kuitenkaan ole pelko vaan enemmän semmonen kammo, joka aiheuttaa kamalaa ahdistusta, vilunväristystä ja saa ihon kananlihalle ja fyysisen huonon olon.

    Ööh... ötököitä pelkään, isoja ötököitä, tuhatjalkaisia. En kuitenkaan niin paljon kuin oksennusta, mutta kiljun kyllä jos ilmestyy öttiäisiä jostain. En saa slaagia, jos näen koppakuoriaisen, mutta jos niitä on monta.

    Kotiin tunkeumisen pelko on yleinen, pimeä siksi, että ei tiedä mitä raiskaajia vaanii pusikossa, huumehörhöt ja muut (känni-)hörhöt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yleensä kuljen autolla, mutta perjantaina junalla, koska olin keskustassa niin kauan. Kotimatkalla (ei edes kovin myöhään, klo 23) junassa oli jo melkoinen meininki. Just semmonen minkä takia en tykkää kulkea julkisilla varsinkaan viikonloppuiltaisin, kun tulee turvaton olo. Humalaiset tuli juttelemaan. Akat tappeli selän takana. Pukumies puklas mun viereen käytävälle. Oksun nähdessä mulle jutellut humalainen nainen alkoi itsekin näyttää pahoinvoivalta. Vaihdoin paikkaa.

      Poista
  6. Meinasin kommentoida, mutta teinkin tästä ihan oman postauksen kun kommentista tuli niin pitkä :''D Kiitos siis ideasta ;)

    VastaaPoista

Pidäthän kommentoinnin asiallisena. Kiitos viestistäsi! :)