maanantai 3. lokakuuta 2016

Ruskaretkeily (Sipoo ja Nuuksio)

Nyt oli tarkoituksella semmoinen rento '12 tunnin yöunia ja tuulipuvussa hortoilua'-tyylinen viikonloppu. No okei, ei ollut varsinaisesti tuulipuku, mutta kunnon ulkoiluasu kylläkin. Lauantaina lähdettiin puolilta päivin Eetun kanssa Sipoon Söderkullaan kätköilemään. Pyörittiin pururadalla, rämmittiin metsässä, käveltiin Söderkullan kartanon alueella ja lopulta mentiin nälkäisinä Kalkkirannan Kievariin syömään. Se on Eetun lapsuudenkodin lähin ravintola ja se on sinne tahtonut koko kesän syömään. Viimein onnistui!




Sunnuntaina oli Nuuksion vuoro. Sinnehän mun oli tarkoitus jo kesällä mennä, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Vähänhän tuo suunnittelupuoli oli heikonlaisesti toteutettu, kun en itse ollut asiaa hoitamassa, mutta kyllä se siitä sitten, kun väärinymmärrysten ja aikataulun venymisen ja kaupassakäynnin jälkeen lähti liikkeelle. Paitsi ettei lähtenyt. Ajoin auto ihmisiä täynnä Haukkalampea kohti, tie oli ihan jumissa, parkkikset täynnä ja autoja tienpielissä. Parin totaalisen solmukohdan jälkeen (Eetu lähti autosta opastamaan liikennettä) saatiin auto edes johonkin. Mulla oli jo hermot ihan riekaleina. :D Tielle mahtui rinnakkain kaksi autoa, mutta kun ne tienpielet oli täynnä autoja ja kummastakin suunnasta tulee autoletkaa. Eikö ihmisillä ole kauniina lämpimänä syyspäivänä ruska-aikaan muuta tekemistä kuin lähteä luontoon? Olisivat jääneet kotiin katsomaan telkkaria!




Palaveerattiin toisen autollisen kanssa, että missä ootte, älkää vaan tulko tänne, keksitään joku B-suunnitelma ja me yritetään päästä Haukkalammelta pois. En suostunut enää ajamaan poispäin. Aivan liian jännittävää aktiviteettia minulle. Oli jossain Haltian holleilla kuulemma ollut A4:n kokoinen lappu, jossa luki Haukkalammen parkkiksen olevan täynnä. Ei hoksattu. Ehkä seuraavalla kerralla vähän kookkaampaa informatsuunia.





Onneksi toisen autollisen entinen partiotyttö tiesi Nuuksion salaisuudet ja päädyttiin lopulta Urjan nuotiopaikalle. Oli sielläkin jonkin verran autoja ja porukkaa, mutta ihan minimaalisesti verrattuna edelliseen koettelemukseen. Käppäiltiin siis notskipaikalle 15-20 min ja hetken maisemien ihailun jälkeen pistettiin rillattavat tulille. Makkaraa ja halloumia ja vaahtokarkkeja ja sen semmoista. Pari kätköäkin etsittiin samalla reissulla.




The best part of this season is here - autumn colors! Last weekend was pretty outdoorsy, on Saturday I went to Sipoo with my boyfriend to do some geocaching and on Sunday we went to Nuuksio national park with a group of friends.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Pidäthän kommentoinnin asiallisena. Kiitos viestistäsi! :)