perjantai 11. marraskuuta 2016

Chernobyl 6.11.2016

Heräsin ensimmäistä aamua hotellin vuoteesta Kiovasta. Ah, nukkuminen vieraassa pedissä! En siis pidä ollenkaan hotellien liian isoista jättimäisistä muhkutyynyistä. Oli omaa lyttytyynyä ikävä. Heräilin ihan koko ajan. Meillä oli vain yksi jättipeitto, joten siihenkin heräiltiin, kun toinen käänsi kylkeä ja veti peittoa tms. Oltiin molemmat jo 6.30 hereillä ja mentiin heti seiskaksi aamupalalle. Ja huh, oli kyllä kaunein ja monipuolisin hotelliaamiainen ikinä!

Hetki ehdittiin vielä hengata huonessa kunnes lähdettiin Itsenäisyysaukion vieressä olevalle meeting pointille kahdeksaksi. Meillä oli varattuna SoloEast Travelin päiväretki Chernobyliin. Ennen puolta yhdeksää saatiin kaikki paikalle ja lähdettiin matkaan. Meitä lähti kaksi minibussillista, joissa kummassakin 9 turistia, mutta noin muuten päivän aikana törmättiin toiseen ryhmään vain pari kertaa. Meidän oppaana oli Daria. Ensimmäisen puolen tunnin päästä pysähdyttiin bensikselle vessaan ja samalla pystyi ostamaan snäkkiä päivälle, jos sitä kaipasi. Meillä oli luvassa ruokaa vain puolen päivän aikaan ja vasta illalla klo 19 aikaan oltaisiin takaisin Kiovassa.

Kahden tunnin automatkalla katsottiin suurin osa Chernobyl-dokkarista, jonka tosin olin katsonut jo aiemmin kotona, pätkä TopGear-jaksoa, jossa ne vieraili Chernobylissä, säteilystä ja sen määristä kertovaa settiä (päiväretkestä Chernobyliin saa vähemmän säteilyä kuin kahden tunnin lentomatkasta) ja musavideo, joka kertoi onnettomuudesta ja oli kuvattu Pripyatissa.

Vajaassa parissa tunnissa tultiin ensimmäiselle check-pointille, jossa meidän passit ja laukut tarkastettiin. Tästä siis alkoi 30 km halkaisijaltaan oleva exclusion zone. Oli tarkat määräykset ketä pääsee sisään ja mitä saatiin tehdä. Ryhmässä vähintään yhden hengen tuli olla valtion työntekijä, kuten meidän opas oli, ja kolmelle eri check-pointille tuli jättää paperi, jossa kerrottiin missä kaikkialla käytäisiin, eikä missään muualla saanut käydä. Yksi kopio tästä tuli olla oppaalla itsellään. Päällä tuli olla peittävät vaatteet - pitkät hihat, pitkät lahkeet, hyvät kengät (avoinaisilla kengillä ei ollut paikalle mitään asiaa). Sitten oli näitä itsestäänselvyyksiä, että älä syö marjoja tms tai juo järvestä tai kaivosta, älä vie exclusion zonelle eläimiä tai ota niitä sieltä mukaasi ja niin edelleen.

Ensimmäinen pysähdys oli aika nopeasti, kun nähtiin villihevosia. Valtio oli ne sinne heittänyt. Mutta eikö just sanottu, ettei sinne saa viedä eläimiä...? Valtio tahtoo tutkia miten säteily vaikuttaa hevosiin. Käytiin katsomassa kansantaloa ja siinä vieressä olevaa taloa, jossa asui rikas perhe, koska niillä oli kaksi autoa. Molemmat siinä pihalla, juuri siinä kunnossa kuin niiden voikin ajatella olevan 30 vuoden jälkeen. Kulkukoiria oli tosi paljon, Pripyatia lukuun ottamatta niitä ilmestyi aina jostain, kun autosta poistuttiin. Hyvässä lihassa näyttivät olevan ja kaikki ystävällisiä, tulivat nuuhkimaan, mutta rapsuttelua ei suositeltu. Paikalliset jättävät niille ruokaa, että eivät ihan kuihdu ja kuole. Pysähdyttiin Chernobylin kaupungin kivimerkille, kansantalolla, useille muistomerkeille, käveltiin läpi muistomerkkiryppään, jossa oli jokaisen evakuoidun kaupungin nimet.






Meillä oli klo 12 lounas paikallisen majapaikan ravintolassa. Ruoka oli hyvää ja sitä oli paljon. Soppaa, jossain sienimössössä paistettua perunaa, pihviä, leipää, kasviksia, omena, joku paikallinen joulutorttua muistuttava asia. Istuttiin samassa pöydässä meidän ryhmän amerikkalaisen miehen kanssa, oli kuulemma myynyt firmansa, jonka jälkeen hän oli tän vuoden vaan matkustellut.

Käytiin toiminnassa olevassa kirkossa, jossa sunnuntaisin myös vihkimisiä toimitetaan, ja totaalisen kämäsessä kaupassa, josta opas sanoi, että kovin neuvostotyylinen on ja henkilökunnan avuliaisuus tai törkeys riippuu täysin kuka on työvuorossa. Nähtiin patsas niille, jotka olivat ensimmäisenä sammuttamassa paloa ja jotka kaikki kuolivat melkoisen nopeaan tahtiin. Patsaassa luki "Heille, jotka pelastivat maailman."



Käytiin vasta vajaa kolme vuotta turisteille avoinna olevassa salaisessa kaupungissa Chernobyl 2:ssa, jossa oli kaksi valtavaa satellittia, jolla aikoinaan Neuvostoliitto tutki, ettei vaan USAsta ole ohjuksia tulossa heitä kohti. Oli ihan oikeasti valtavat rakennelmat, isompi puoli kilometriä pitkä. Jos noi haluaa nähdä niin tiedoksi, että suunnitelmissa on satelliittien purku seuraavan kolmen vuoden aikana. Chernobyli 2:ssa asui ihmisiä ja he saivat vapaasti kulkea miten lystäsivät, mutta ketään ulkopuolisia ei saanut paikalle päästää. Jos halusi muualla asuvien sukulaisten ja/tai ystävien kesken aikaa viettää, oli lähdettävä ulos kaupungista. Alemmassa kuvassa Neuvostoliiton oma Setä Samuli.



Pysähdyttin päiväkotiin, oli ihanan creepyä! Siinä pihassa opas kertoi puun alla olevan hotspotin, eli kohdan, jossa oli enemmän säteilyä. Automaattisesti oletin, että sellaiset kierretään kaukaa. Eikä mitä, geigermittari esiin ja siihen viereen ottamaan lukemaa. Toinen hotspot oli ihan päiväkodin vieressä puun alla. Kierrettiin ja otettiin päiväkodista kuvia, niistä kerrossängyistä olinkin nähnyt kuvia jo aikaisemmin.





Ajettiin reaktoreille. Oltiin 270 metrin päässä reaktori nelosesta ja 150 metrin päässä uudesta sarkofagista, saatiin kuvata vain niiden kahden suuntaan. Vanha sarkofagi rakennettiin kestämään 30 vuotta ja uusi on ihan juuri valmis. Tämän kuun lopussa siirtävät sen reaktorin ylle ja sen on tarkoitus kestää seuraavat sata vuotta. Olin tosi tyytyväinen, että pääsin näkemään molemmat! Ja ajoituskin oli loistava - matkan jälkeen luin matkanjärjestäjän sivuilta, että 12.-29.11. vierailijat eivät saa saapua lähelle reaktoreita, koska siellä valmistaudutaan sarkofagin siirtoon ja paikalla vierailee Ukrainan valtaapitäviä sun muita tärkeitä ihmisiä.

Exclusion zonellahan siis työskentelee tuhansia ihmisiä. Esimerkiksi uuden sarkofagin parissa työskentelee 200 henkeä. Meille kerrottiin, että reaktorin läheisyydessä työskentelevillä on sydämen päällä laite, joka mittaa säteilyä ja kun se ylittää tietyn tason, ei työntekijän tarvitse työskennellä enää koko loppuvuonna. Työntekijät eivät asu exclusion zonella, mutta siellä kyllä asuu porukkaa, viime vuoden heinäkuun luku oli 142, puolet asuu Chernobylissä ja loput kymmenessä kylässä suht puhtaalla alueella.





Seuraava kohde: Pripyat! Ensin pysähdyttiin Pripyatin kaupungin kivikyltille, ennen punaista metsää. Onnettomuuden pahin laskeuma osui tuohon metsään, ja vaikka puusto tuhottiinkin ja kolmea  puuta lukuun ottamatta kaikki metsän puut ovat siis alle 30 vuotta vanhoja, on se silti yksi Chernobylin saastuneimmista alueista. Tie Pripyatiin meni punaisen metsän läpi. Geigermittari alkoi vinkua jopa bussissa kauheita lukemia. Äkkiä lävitse, vrrrum! Kaupunki oli ehtinyt vain 16 vuoden ikään ennen onnettomuutta ja se oli rakennettu eritoten reaktoreissa työskenteleville ja heidän perheilleen. Se oli myöskin rakennettu todistamaan, että on täysin turvallista asua ydinvoimalan vieressä. Oh the irony.




Sitten itse kaupunkiin. Jalkauduttiin pidemmäksi aikaa. Käytiin järvellä ja kahvilassa, mittailtiin hotspotteja, nähtiin kaupunkia ulkopuolelta kuten ravintolaa ja hotellia. ja urheilukenttää. Käytiin kulttuuritalolla, jossa oli progapandahuone, oli teatteri, disko ja liikuntasali. Liikuntasalista satuin katsomaan ulos ja maailmanpyörän. Opas sanoikin, että varmaan arvaattekin minne mennään seuraavaksi.




Study, study, study! -Lenin




Eniten olin odottanut maailmanpyörän näkemistä. Oli jotenkin epätodellista. Kuvia kuvia kuvia! Huvipuisto olisi auennut toukokuun alussa, joten näin ollen sitä ei koskaan ehditty avata. Siellä ruostuivat maailmanpyörän lisäksi törmäilyautot, keinut ja karuselli.









Seuraavaksi siskon eniten odottama paikka: uimahalli. Vanhalla koululla ei saatu mennä sisäpihalle, sitä ei oltu saatu puhdistettua ja se oli hyvin saastunut. Kaasunaamareita täynnä olevassa huoneessa kuvattiin elokuvaa, joten palattiin sinne myöhemmin uudestaan. Kaasunaamareilla ei ollut onnettomuuden kanssa mitään tekemistä, niitä oltiin käytetty harjoituksessa. Koska aikaa oli hippasen jäljellä, päästiin vielä näkemään paikallinen vankila ja paloasema.




Alkoi pikkuhiljaa hämärtää ja nyt olikin kierros lopussa. Ensimmäisellä/viimeisellä check-pointilla, riippuen mistä päin katsoo, oli säteilykontrolli, radiation control. Päästiin kaikki läpi. Opas kertoi jääneensä siinä kiinni kolme kertaa, kaikilla kerroilla riitti kenkien pesu.


Kaksi tuntia ajettiin takaisin Kiovaan. Ajoittain pelotti, kovin huoletonta ajoa tuo paikallisten meno näytti olevan. Lähdetään ohittumaan ilman minkäänlaista näkyvyyttä ja turvaväli tuntui olevan täysin tuntematon käsite.

Oltiin seiskan pintaan takaisin Kiovassa. Pääkadulla ostettiin tuliaiset itsellemme. Ostan jokaisesta vierailemastani maasta magneetin, niin nytkin. Käytiin hotellin viereisessä kiinalaisessa syömässä ja  jälkeen päästiin kömpimään takaisin hotellihuoneeseen. Mulla meni vielä aikaa kirjoittaessani päiväkirjaa eli vihkoa, jonka otan aina ulkomaille mukaan, ettei mitään vain unohdu ja siitä on sitten hyvä kirjoittaa asioita blogiin/journaliin.

Suosittelen kyllä ihan täysiä tuota SoloEast Travelin retkeä Chernobyliin, oli kyllä semmoinen kokemus! Äärimmäisen mielenkiintoista ja jännää ja informatiivista.

---

Sorry these Ukraine posts were only in Finnish. Kiev was a nice city, but what I enjoyed the most was the day trip to Chernobyl. Very informative, interesting and exciting. The trip was organized by SoloEast Travel. 5/5 would go again! When the disaster happened mom was pregnant with me. When I asked her about it she said there was no panic in Finland back then, but I guess everyone was equally badly informed about it.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Pidäthän kommentoinnin asiallisena. Kiitos viestistäsi! :)