sunnuntai 5. helmikuuta 2017

Sohvaperuna

Bleh. Olen aivan tyhjä. Tähän nyt koitan edes jotain random räpsyjä laitella ja kertoilla niistä.

Piti hankkia uusi passi vaikka vanha olisi ollut voimassa syyskuuhun asti. Dubaissa pitää olla passi voimassa seuraavat 6 kk, jotta pääsee maahan. Poliisin palvelut on supernopeita: kävin tiistaina otattamassa passikuvan, illalla tein hakemuksen ja perjantaina tuli viesti, että passi on noudettavissa Matkahuollosta. Viralliset kuvat on aina yhtä mukavan pösilöitä tasavertaisesti kaikilla.


Tuutikki vetelee viimeisiään. Kuukauden-parin ajan se on alkanut nukkumaan "kotinsa" ulkopuolella, nirsoilemaan syömistensä kanssa, se ei jaksa oikein pestä itseään ja kapuaminen ylätasanteelle on todella kämäsen oloista. Mutta onhan se jo vanha mummeli, 2 v 2 kk. Muuten se on ihan yhtä lutunen, kiltti ja kiinnostunut mitä ympärillä tapahtuu kuin ennenkin.



Lauantaina kävin porukoilla tekemässä niille ruokaa. Valkosipuli-aurajuusto-kermaperunoita, lihapullia ja kuningatarrahkaa. Viikoittain soitellaan, mutta koitan kyllä vähintään parin viikon välein käydä kylässäkin.



Marras-joulukuun vaihteessa Helsinkiin avattiin Mumin kaffe, muumiteemainen kahvila. Käytiin tyttöin kanssa siellä pyörähtämässä joulukuun puolivälissä. Kiva sisustus ja muumitavaraa myynnissä, mutta kallis kuten kahvilat yleensäkin tuppaa olemaan. En oikein kahvilakulttuurista perusta ja tosi harvoin tulee käytyä, joten taitanee tämäkin jäädä kertaluontoiseksi testaukseksi. Muumit kiinnostaa +++, mutta tuossakin ehkä suurin miinus oli "kahvila, jossa lapset ovat etusijalla". Juu ei kiitos, hyi. Onneksi käytiin sellaiseen aikaan, ettei siellä lapsia ollutkaan, mutta mieluummin näen kavereita paikoissa, jonne lapsilla ei ole asiaa. Kuten kotona. :')



Ei ole mitenkään uutta, että viihdyn yksin/kaksin kotona. Tarvitsen kyllä välillä ihmisiä, mutta kyllä kerta tai max. pari viikossa sosialisointia on aivan tarpeeksi. Nykyään sekin suurimmalta osin tarkoittaa sitä, että kaveri tai kaksi käy meillä viettämässä elokuvailtaa. Täällä on hyvä olla. Kyllä me niin kivaksi alakerta laitettiin, ettei sille mitään ole tarvinnut tehdä näiden täällä asutun 2 v 3 kk aikana. Jos tulee enemmän tuijotettua leffoja tai on vieraita tuijottamassa niitä leffoja meidän kanssa, vedän tuon sohvan auki pediksi, jotta on mahdollisimman mukava olla. Tän viikonlopun saldo on Resident evil x4, Underworld, Signs ja Unbreakable.


I like how everyone's official pictures, like passport pictures are equally derp.

Everyday I'm amazed, "Tuutikki is still alive!". For two months now she's been acting differently, sleeping outside her "home", being picky with her food, not cleaning itself as much and moving aroung has been worse. But she is an old lady, I don't think she have much time left.

Yesterday I went to my parent's place to make them food. My mom doesn't like cooking so this is I nice little thing I can do for them. I try to visit them atleast once in two weeks.

Me and some friends went to see the new Moomin themed cafe in Helsinki, Mumin kaffe. It was okay though I'm not much of a cafe person. Plus it was a children-friendly place, "children are the priority here" so meh. I prefer places where children are not allowed. Like home. :')

It's nothing new I like to spend time at home. Once a week is enough to see friends. Nowadays even that usually happens here. I think we made our living room so nice, even too nice, so I don't feel the need to go anywhere. :') Just this weekend I've spent sooo many hours on that couch watching four Resident evil movies, Signs, Unbreakable and Underworld.

2 kommenttia:

  1. Samat fiilikset noista kahviloista: muumit kiinnostaa, lapset ei. Saman tien siis voi juoda kotona muumilimpparia muumimukista tai muuta vastaavaa. :) - A

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja tulee halvemmaksikin! ^^ T. Tarkanmarkanvartija

      Poista

Pidäthän kommentoinnin asiallisena. Kiitos viestistäsi! :)