sunnuntai 30. heinäkuuta 2017

Ropecon ja Alppipuisto Free Open Air

Viimeistä lomapäivää viedään. Tänä viikonloppuna kauhea määrä kavereita oli mökillä, ulkomailla, muilla paikkakunnilla ja muissa juhlissa ja oli hirmu vaikea keksiä tekemistä. Halusin välttämättä kuitenkin olla liikenteessä, ettei viimeinen lomaviikonloppu tunnu hukkaan heitetyltä.

Aiemmin tällä viikolla pidin täällä kotona grillajaiset, kävin kaverin kanssa kätköilemässä ja tein yhden yön visiitin mökille. Perjantaina hain Eetun töistä, jätettiin auto Fredalle ja käytiin Lönnrotinkadulla Naughty brgrissa syömässä. Siitä lähdettäessä hetken päästä alkoi tulla piipaa-autoja vastaan ja kotona luin uutisia, kuinka 5 min meidän lähdön jälkeen poliisi oli saanut juuri tuohon risteykseen hälytyksen yliajosta. Mielessä kävi, että saattoi olla muutamasta minuutista kiinni, ettei meille käynyt mitään.


Joka tapauksessa. Otsikon aiheisiin. Kavereiden suunnitelmista ei ollut sen kummempaa tietoa, kun lauantaina lähdettiin Eetun kanssa Ropeconin ulkopuolelle hengaamaan. Viimeiset kolme vuotta oon ihan lipun ostanut, kahtena vuotena ollut cosplay-pukukin, mutta nyt siis menin ihan vain Messukeskuksen pihalle tuttuja bongailemaan ja asuja pällistelemään. Kyllä siinä pari tuntia istui ja ihmetteli. Oli äijä-Leiaa, hobitteja, T-rexejä...


Lamentations of the Flame Princess-Jamesilla oli myyntialueella piste ja hän tuli moikkailemaan. On tapana aina ollut ottaa yhteiskuva Ropeconissa ja niin nytkin. Hänellä oli toinenkin myyjä pisteellään ja tämäkin halusi mut tavata, lähestyi mua kysymällä olenko flame princess. Huii!


Käytiin Kaisiksessa tutkimassa löytyisikö tuttuja, eipä liiemmin. Muuten paikalla oli kyllä porukkaa ja myöhemmin siellä soitti Red hot chili peppers. Luovutettiin ja lähdettiin kaupan kautta kotiin grillailemaan. Siinä välissä alkoikin sitten porukka havahtumaan illanviettoon ja päädyttiinkin lähtemään vielä Alppipuistoon. Siellä oli Alppipuisto Free Open Air-ilmaistapahtuma, jossa psytrance jyskytti ja puisto oli täynnä tanssivaa porukkaa. Ajoittain oli kävin epätodellinen olo: ensin törmättiin kaveriin, jota ei oltu nähty vuosiin, myöhemmin hän tuli pyytämään Eetua jalkatanssiin, nähtiin Madventuresin Tunna Runteli-paidassa supersöpö kilppari seuranaan, samassa porukassa meidän kanssa istui mun työkaveri (ihan piti mennä tarkistamaan häneltä, että eikös meillä olekin sama työnantaja), kohta ohi vyöryi yksinäinen vesimeloni. Trancehommat ei ole mulle kovin tuttuja ja tuntui, että yksi ja sama biisi soi sen pari tuntia mitä siellä olin tapahtuman loppuun saakka.

Halusin lauantailleni tekemistä ja sosiaalista kanssakäymistä ja sitä sain, siihen on hyvä lopettaa loma. Tai tämä päivähän mulla vielä on, mutten aio mitään sen kummempaa tehdä kuin tarkistaa työkoneen toimivuus ja työmailit.



Last weekend of my summer holidays. Must... do... something! Ended up hanging outside Ropecon (role-playing convention) seeing friends and admiring cosplays, and going to a free psytrance happening to Alppipuisto park. As I was walking around the park trying to locate my friends, I saw Tunna from Madventures in a Runteli T-shirt (really weird, like super weird, but funny Finnish band) with a tortoise. That, and the whole happening was kinda absurd, most of the time I was following the surroundings eyes wide open.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Pidäthän kommentoinnin asiallisena. Kiitos viestistäsi! :)